Sympaattinen ja tapahtumarikas Tammisaari

Piipahdettiin viime viikolla Tammisaaressa pojan tenniskilpailuiden vuoksi päivän verran. Mikä hurmaava, sympaattinen, idyllinen ja jotenkin maanläheinen kaupunki, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Pojan sanoin, Tammisaari on melkein kivempi kuin Hanko ja olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Notkeus ja äly

Parasta oli Tammisaaren vanha kaupunki ja sen kapeat kujat, pastellin väriset talot erikoisine ovineen ja ikkunapielineen ja joka suuntaan kiven heiton päässä oleva meri. Suomen kauneimpiin puutalokaupunkeihin lukeutuva Tammisaaren vanhakaupunki on suurimaksi osaksi rakennettu vuoden 1821 palon jälkeen. Katuverkko juontaa 1500-luvulle, mikä selittää monen kujan kapeuden. Tunnelma on suoraan Astrid Lindgrenin kirjoista ja Ilon Wiklandin kuvituksista.

Helene Schjefbeckin kahvilassa kävin pikaisesti aamupalalla, syyskuussa avautuva näyttely jäi kiinnostelemaan - ensi kerralla sitten.  Helene asui vakituisesti kaupungissa vuosina 1925-1941. Tammisaaren hän valitsi asuinpaikakseen, koska hän halusi asua lähellä merta. Ensimmäisen asuntonsa hän sai vanhasta Juslinin talosta Pitkäkadulta (Raaseporintie 2). Talo on kauan aikaa sitten purettu, mutta paikalla on nykyään muistomerkki ja Helene Schjerfbeckin aukio. 

Hauskaa oli huomata myös että ruotsin kieltä sai todellakin käyttää, Tammisaaressa käsittääkseni puhutaan suurimmaksi osaksi ruotsia suomen sijaan. Onneksi tein töitä Ruotsissa v. 1999, joten jostain selkärangasta se ruotsin kieli tuli ulos suusta.

Lounasta söimme paikallisella grillikioskilla, joka oli yllättävän suosittu, koko ajan lappasi ihmisiä. Jos olisi ollut enemmän aikaa ja olisin tajunnut varata pöydän, olisin halunnut testata supersuositun ja kuuluisan YLP! pizzerian. Sekin jäi ensi kertaan!   

Mahtavaa oli myös todistaa yhteisöllisyyttä kaupungissa. Siinä kun pojan myöhempää peliä seurasin, satuin huomaamaan vanhemman herran, joka (päihtyneenä) kaatui pyörällään ja päästä vuosi verta.  Häntä tuli auttamaan nuorempi poika, minä ja eräs tenniskentän työntekijä. Mietittiin ambulanssin soittamista, sen herra jyrkästi kielsi. Lopputulema pitkän pohdinnan jälkeen oli se, että nuori poika lähti saattamaan miestä kotiin. Jäi niin hyvä mieli siitä, että mies kohdattiin ihmisenä ja erityisesti tämä nuori poika, joka oli oma-aloitteisesti auttamassa.

Siinä lounasreissulla pojan puhelin katosi, paniikkia, hätääntymistä - ja pelkäsimme pahinta. Että se joutuisi vääriin käsiin, varsinkin kun puhelimen kuoren sivutaskussa pankkikortti ja pojan intti alkaa tänään. Kun pääsimme myöhään illalla kotiin soitin puhelimeen ja sen löytäjä vastasi. Huh mikä helpotus! Puhelin tosin on jatkanut seikkailujaan edelleen, se lähetettiin Tammisaaresta meille keskiviikkona ja palautui takaisin lähettäjälle tänään :D Onneksi isältä löytyi varapuhelin. 

Niin ja pojan tennispelit meni OK, yksi voitto ja yksi häviö.

Juuri äsken poika lähti armeijan leiviin, olin reipas siihen saakka kun ovi kolahti kiinni. Sen jälkeen piti kunnolla itkeä, tosin vähemmän kuin ajattelin, olin sulatellut asiaa jo aiemmin. Pojan siivet kantaa, ja tietenkin äidin myös, mutta kyllä se irtipäästäminen ottaa aikaa ja myös pikkaisen sattuu. 

Valoisaa kesäviikkoa!

Tää oli niin hyvää