Marraskuu on ollut rehellisesti sitä mitä on.

                                                    Liput saatu Ryhmäteatteriin

Pimeä ja märkä, puuhakas ja kuitenkin lannistava - enkä siltä muuta odottanutkaan. Olen kulkenut kuin höyryjuna, hakenut vimmaisesti työpaikkoja ja saanut pettyä kerta toisensa jälkeen. Toiveikkuuteni on laskenut lähes nolla lukemiin, enää en todellakaan jännitä uuden työpaikan kohdalla, että pääsisiköhän tuonne. Sisäinen pessimisti on löytynyt juuri passelisti näin marraskuussa, hah. Pettymys hylystä ei enää pahasti hetkauta, kun on jo valmiiksi karaistu pettymyksillä. En tietenkään (onneksi) ole tunnoton, mutta nyt on näin. 

Onneksi olen keksinyt piristystä elämään, esim teatterinäytöksiä on ollut ilahduttavan paljon. Tiistaina kävimme katsomassa äipän kanssa Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa VIII – After Eight, joka ruotii Ullan henkilökohtaisia asioita, iän ja ajan muutoksia. Nauroimme oikein olan takaa, komedia on taitolaji ja Ulla Tapaninen sen osaa.  Esim. koomikon kadotettua pankkikorttinsa tarina eräästä pankista kehittyy toimintajännitykseksi. Jos jollain ei ole harrastuksia ja aikakulu tuntuu vaikealta, kannattaa harkita pankin asiakkaaksi ryhtymistä. Koko katsomo ablodeerasi seisaallaan. 

Tänään kävin katsomassa Kansallisteatterin Angels in America. Angels in America on moderni klassikko, joka kuvaa aidsin tuloa maailmaan. Teos kesti alun perin lähes kahdeksan tuntia, Kansallisteattterin versio on typistetty 4 tuntiin ja taidokkaasti onkin.

Mikä mestariteos, täydet viisi tähdykkää! Teos käsittelee ajankohtaisia teemoja, kuten identiteettiä, rakkautta, vallankäyttöä, rasismia ja homofobiaa, ja tarjoaa samaistumispintaa hyvin myös nykypäivän maailmaan. Näyttelijät, niin kokeneet (Kristiina Halttu ja Timo Tuominen) kuin nuoremmatkin (Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen ja Otto Rokka), tekevät roolinsa taidolla ja sydämellä. Teos on myös visuaalisesti ja musiikillisesti häikäisevä. Lähes koko katsomo ablodeerasi seisaallaan. Näytöksen jälkeen olin suorastaan typertynyt, teki mieli vain olla hiljaa ja sulatella elämystä ja sanomaa.

Ohjaaja Linda Wallgren kirjoittaa näytelmästä teatterin ohjelmassa:

”Angels in American keskiössä ovat toivo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Painavia vastavoimia eriarvoistamiselle, kurjistamiselle ja toivottomuuteen vaipumiselle."

Taidan minäkin valita toivon (mitä tulee työpaikan löytymiseen ja itseasiassa vähän kaikkeen), sitten  kun olen rypenyt tarpeeksi. Marraskuussa meillä kaikilla on oikeus rypeä niin paljon kuin haluamme.