En tunne tällä hetkellä mitään ns. syvää onnea, mutta tunnen joka päivä uteliaisuutta, kiitollisuutta tai pieniä ilon hetkiä. Melkein joka päivä näen jotain kiinnostavaa, oli se sitten kohtaaminen koirapuistossa tutun koiranomistajan kanssa, vanhemman rouvan auttaminen liukkaalla kadulla, inspiroivan jutun lukeminen lehdestä, läheisten kohtaamisista tai kulttuurielämyksistä puhumattakaan.
Uskon, että se on myös taito, että näkee pienissä asioissa hyvää. Ja hei, sitä voi opetella ja oppia. Mitä enemmän sitä harjoittelee, sen helpompaa se on. Se semmonen mustavalkoinen ajattelu, että joko menee hemmmetin hyvin tai nyt hemmetin huonosti, on aika paineistavaa, ja se seisoo usein onnellisuuden tiellä. Ennemmin haluan ajatella, että ne pienet ilot on aina mahdollisia, myös niinä paskoina päivinä.
Koska olen saanut otteen kirkasotsaisesta optimismista, aion pitää siitä kiinni. Olisi vähän makeeta, jos voisi ajatella joka päivä, että elämä on lahja ja hyviä asioita tapahtuu?
Aivoni ovat myös rekisteröineet ilmiselvän tosiasian: pysy liikkeessä. Sano asioille ja kutsuille kyllä. Lähde pois kotoa omasta poterosta.
Muutamia viime aikojen nostoja:
- Riikka Oksasen ohjaama Muistopäivä Kansallisteatterissa oli super vaikuttava. Sellainen, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa esityksen jälkeen. Neuvostoliittoon 1930 luvulla lähteneiden suomalaisten paremman elämän etsiminen kääntyi epäinhimilliseksi vankityöleiriksi. Aihe on itsessään jo koskettava, mutta esityksen nousti seuraavalle tasolle taitava ohjaus, upeat näyttelijät (esim Pirjo Lonka), musiikin käytön nerokkuus, videokuvan käyttö lavalla sekä näyttelijöiden kehollinen ilmaisu. Loppuunmyyty, mutta kannattaa kysellä peruutuspaikkoja.
- kuopus on pärjännyt hyvin intissä, vaikka kylmä on. Ruuat on kuulemma hyviä.
- tein mahtavan Vinted löydön, viime vuoden malliston Marimekon Blomma Puhvelin, joka on kirkkaan punainen. Saa näkyä, on mun uusi motto!
- Netflixin "Lomalla kaikki on toisin" oli ilostuttavan viihdyttävä, söpö ja fiksuhko romanttinen komedia.
- järkyt pakkaset on ohi tällä erää. Kongokin hurraa!
- Claire Keeganin Aivan viime hetkellä – Kertomuksia naisista ja miehistä (Pr näyte) oli veret seisauttava. Kirjalijan kieli on elävää ja kuvailevaa, mutta myös suoraviivaista. Vaikka hahmot olisivatkin vain talossa tai asunnossa, nuo ympäristöt on kuvattu rikkaasti ja ne ovat tärkeitä tarinalle. Ja tapa, jolla hän luo jännitystä, on uskomaton. Mielessäni kiljuin hahmoille lukiessani tarinoita – halusin kirjaimellisesti huutaa heille turhautuneena. Toinen tarina oli se, jonka halusin eniten lukea uudelleen. Se oli täynnä symboliikkaa, ja päättyi yllättävällä tavalla.
Claire Keegan on muuten kirjottanut myös kirjan Nämä pienet asiat, josta on tehty erinomainen elokuva.
Rentoa sunnuntaita ja täyttyköön uusi viikko väreistä ja pos. energiasta!
Kun tarpeeksi huonosti menee, sitä oppii nauttimaan ihan pikkuruisistakin asioista. Aina se ei onnistu, mutta kunhan edes joskus, ja mahdollisimman usein 😏.
VastaaPoistaJust tää, ei tod aina onnistu, mutta jos riittävän usein, ollaan jo plussan puolella. Ja miten se sanonta menikään: kyllä se aurinko paistaa risukasaankin :D
Poista