Muutama kirja-arvio uutuuskirjoista, jotka jäivät mieleen

On pitänyt kirjoittaa muutamasta kirjasta, jotka ovat jääneet mieleen pidemmäksi aikaa. Molemmat kirjat ovat pr näytteitä. Kiitos Gummerukselle! 

"Ei lapsille haluta kertoa pahoista aikuisista, mutta kun me yritämme suojella lapsia hiljaisuudella, jokainen lapsi on suuremmassa vaarassa. Ei meille koskaan lapsina sanottu, minulle tai Martalle että maailmassa on aikuisia, jotka virittävät ansoja lapsille. Ei meille kerrottu, että joku saattaa haluta lapsilta asioita, jotka rikkovat hänet niin pieniksi palasiksi, että hän ei koskaan kasva ehjäksi. Ja jos noita asioita ei käsittele, jos niille ei saa oikeutta ja jos niitä ei koskaan kuule, voi niiden panttaamiseen kuolla.

Minä olen tikittävä pommi, olen valmis hyppäämään talon katolta, mutta jos minä nyt hyppään, silloin paha voittaa"

Markku Haussilan kirja Miehet joita luulin rakastaneeni alkaa tragikoomisena kuvauksena rappioelämästä, jossa Siim, entinen miesmalli herää katuhiekkalaatikosta biletysputken päätteeksi. Takana on yllättäen katkennut mallinura, jonka ansiosta Siim yhä tunnistetaan kadulla.

Farkkukaupan liepeillä Siim alkaa törmätä nuoreen poikaan ja kokee tähän outoa yhteyttä. Eräänä päivänä Siim näkee pojan vanhemman miehen seurassa ja kauhistuu. Maailma tuntee miehen kuuluisana valokuvaajana, mutta Siimille hän on lapsuuden pahin painajainen.

Haussila halusi HS:n haastattelun mukaan kertoa tarinan siitä, mitä lapselle tapahtuu, kun häntä käytetään seksuaalisesti hyväksi. Vaikutukset seuraavat aikuisuuteen saakka. Kirja myös kysyy: onko oikein, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat? 

Kirja sisältää kaunista kerrontaa kipeistä kokemuksista, lapsuuden traumoista, menneisyyden kohtaamisesta sekä taakasta vapautumisesta. Haussilan teksti on osin myös tragikoomista ja mustan huumorin sisältämää, tyylilaji joka koukutti minut täysin ja piti otteessaan alusta loppuun. 

Kirja on sekä ahdistavaa että kaunista luettavaa. Ehdottomasti tärkeä kirja. ⭐⭐⭐⭐+

ps. Luin samaan syssyyn Haussilan esikoisteoksen; autofiktiivisen Kaikki kauniit kukat ja pidin siitäkin.  

Annie Érnaux: Tytön tarina (Mémoire de fille) 

"On ihmisiä, jotka hukkuvat toisen todellisuuteen, heidän tapaansa puhua, ristiä jalat, sytyttää savuke. He uppoavat toisten läsnäoloon. Jonain päivänä tai pikemminkin yönä jonkun yksittäisen Toisen halu ja tahto vievät heidät mennessään. Se, mitä he luulivat olevansa, katoaa. He liukenevat ja katselevat, miten heidän kuvajaisensa toimii, tottelee ja tempautuu asioiden vieraaseen virtaan. He roikkuvat aina Toisen tahdon kintereillä. Aina se ehtii ensin. He eivät saa siitä kiinni koskaan."

Annie Ernaux on Ranskan arvostetuimpia nykykirjailijoita ja Nobel palkittu. Hänen romaaninsa kiertyvät usein muistamisen tematiikan ympärille.

Tytön tarina on muistelma, joka esittää ensimmäisen seksikerran elämän suunnan määrittäneenä käänteenä.  Kirjailija, ollessaan vain 17-vuotias, kohtaa ensimmäisen seksikokemuksensa, joka osoittautuu elämänsuuntaansa määrittäväksi käänteeksi. Vaikka nuori Annie on halukas seksiin vanhemman leiriohjaajan kanssa, on tilannetta vaikea tulkita muuna kuin raiskauksena. 

“Kokemus ei ollut kauhea eikä hävettävä”, Ernaux kirjoittaa. “Se oli silkkaa tottelevaisuutta ja ymmärtämättömyyttä tapahtuneesta.” 

Ernaux’n tapa kirjoittaa on pelkistetty, ja hän kykenee välittämään tunnetiloja ilman liiallista dramatiikkaa. Kirjan mielenkiintoisin piirre on kirjailijan kyky hajottaa oma muisto: hän liikkuu välillä kolmannessa persoonassa puhuen “siitä tytöstä” ja välillä minämuodossa, mikä luo jännän näkökulman kokemusten tarkasteluun.

Tytön tarina on teos, joka jää ihon alle, herättäen ajatuksia nuoruuden haavoittuvuudesta sekä muistamisen vaikeudesta. ⭐⭐⭐⭐

Kirjan suomennos Lotta Toivanen