5.1.2017

Olen nukkunut aamulla poikkeuksellisesti klo 8 saakka, koska esikoinen - täysin yllättäen- halusi viedä koiran aamulenkille (hurraa!). Olen harjoittanut väriterapiaa heti aamusta kuorimalla meille appelsiineja ja lohkonnut omenoita (hah ihan ensimmäinen kerta tänä vuonna).

Olen kerännyt joulukoristeet pois, heittänyt roskiin kuihtuneet hyasintit, purkanut tekokuusen varastoon (ja kiroillut muutaman kerran)  ja ajatellut: aika aikaansa kutakin. 

Olen ostanut Lidlistä vuoden ensimmäisen kimpun pinkkejä tulppaaneja ja ihaillut kukkien ja kevään väriloistoa. Olen lakannut kynnet vaaleanpunaiseksi - ihan vaan koska se tuntui juuri oikealta väriltä. 

Olen lenkittänyt koiruutta -20 asteen pakkasessa kullan värisessä iltapäivän auringonpaisteessa ja ajatellut miten ihanaa on, että pimeys väistyi. Olen ihaillut kuinka meri höyrysi tänään Helsingin edustalla kuin sankka tulipalo.  

Olen syönyt herkkuruokaa ihan parhaassa seurassa - poikien valinta oli sama vanha  - Butter chicken, mulle Panek Paneer. Olen miettinyt, miten kauhean paljon helpompaa  lasten kanssa on nyt, verrattuna esim elämään 2 v. sitten. Ne ovat jo niin isoja, niiden kanssa voi jutella: niillä on jo mielipiteitä, ihan hauskoja juttuja ja ne ovat omatoimisia. Pojat miettivät mikä on elämässä ihaninta, kuulemma syöminen ja nukkuminen...jonka jälkeen kuulemma  "pelaaminen...hmm  ...ei sittenkään ...pulkkamäki"...:D

Olen lukenut uusimman Annan, selannut inspismielessä h&m kevätkatalogin ja ajatellut, että nyt on nyt, eikä elämää kannata suunnitella liikaa ja on ihan turha odottaa tietävänsä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joka tapauksessa se on moniselitteistä, kuritonta ja arvaamatonta- kimallusta/jumitusta/iloa/kummallista/epää vuorotellen. Ja niin olkoon.

Ihanaa tulevaa tapanin loppiaispäivää, murut!