Linnan juhlat 2018 a la muotikoordinaattori

perjantai 7. joulukuuta 2018

Taas on legendaarisen muotikonsultin aika arvioida linnan juhlien hitit ja hudit. Ihanaa oli tänäkin vuonna huomata, että juhliin oltiin panostettu!! Juhlissa oli hyvä ja rento tunnelma ainakin sohvalta katsoen. Upeita koruja, kauniita kampauksia, leveitä helmoja, pitkiä laahuksia...toki myös outoja kaapuja ja kesämekkoja.

Tykkäsin myös Linnan juhlien tämän vuoden ympäristöteemasta. Linnan juhlissa tänä vuonna teemana oli yhteinen ympäristömme. Monilla vierailla oli kierrätysmateriaaleista valmistettuja asuja tai kierrätettyjä asuja - pisteet siitä.

Jaana Pelkonen ei petä koskaan. Hän on aina kaunis ja tyylikäs. Sirokokoinen kansanedustaja oli valinnut Linnaan ylleen ranskalaisen Roland Mouret’n suunnitteleman kirkkaankeltaisen luomuksen. Meikki ihana ja korvakorut täydentävät asua. Illan kauneimpia ehdottomasti!




Valtakunnan ykkösnainen, Jenni Haukio oli jälleen kerran tyylikäs ja  niin ihailen hänen yksinkertaista tyyliään.  Ei nyörejä, ei nappeja, ei hömppää - yksinkertaisen kaunista. Haukion puvun oli suunnitellut Aalto-yliopiston muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelija Emma Saarnio. Kangas on hänen työparinsa, tekstiilisuunnitteluun opinnoissaan perehtyneen Helmi Liikasen käsialaa. Jenni on kyllä mahdottoman lämmin ja tyylikäs ihminen, tästä puvusta/tyylistä tuli mieleen Jackie Kennedy.


Näyttelijä Jasper Pääkkösen kumppanin Alexandra Escatin paljettipuku oli Mert Otsamon suunnittelema. Puvun teema oli käärme, joka Otsamon mukaan on Escatille ”hyvin symbolinen eläin”. Teema näkyi esimerkiksi korvakoruissa, jotka olivat saaneet inspiraationsa käärmeen hampaista. Kauniin puvun kruunaa kaunis käsilaukku!

Anna Puu loisti futuristisessa asussaan, jossa oli haarniskamainen metalliyläosa ja liehuva punainen alaosa. Oranssinpunaisessa asussa oli metallikorsetti ja korkea kaulus ja sen oli suunnitellut Teemu Muurimäki. Puku sai hurjan paljon kehuja, mutta itse en pitänyt siitä. Mulla tuli jokin Madonnan kalsea show-asu mieleen siitä.... 

Smaragdinvihreään iltapukuun sonnustautunut näyttelijä Pihla Viitala oli veistoksellisessa asussaan yksi illan katseenvangitsijoista. Puku on Mert Otsamon suunnittelema. Tätäkin pukua hehkutettiin lehdissä, mutta mielestäni se oli hiukan tanttamainen.


Jälkisanat:

Piia Pasasen puku oli myös kaunis, väri on vallan ihana!


Vinkki YLE:lle. Panostakaa Linnan juhlat lähetykseen enemmän. Juontajat puhuivat koko illan toistensa päälle. Hitto, että ärsytti. "... tsttss….. tssttss…. Paula.. siis Marja"

Linda Liukas oli suloinen.

Toimittaja Maija Lehmusvirta suunnitteli itse oman pukunsa, ja se todellakin kannatti.

Päivi Räsänen päätti laittaa päälleen morsiuspuvun, vain morsiuskimppu ja huntu puuttuivat. Linnan juhlat EIVÄT ole häät.

...ja

Ihana Kiti Kokkonen feilasi täysin hellepäivän beachmekollaan. Ei, ei ja vielä kerran ei.
 
Kuka oli sinun suosikkisi tänä vuonna?

Ps Kuvat ellei toisin mainita täältä

10 kommenttia :

  1. Oltiinpas me yksimielisiä tänä vuonna. Yhtä hyvin en osaa arvioida, mutta noin olisin sanonut jos olisin sanonut :D
    Mua suretti Kiti Kokkosen asu. Niin hurmaava leidi on hän, mutta asu olis voinut olla tosiaan muuta kuin tuo kesämekko. Ja se ensi-ilta yöpaita, johon oli juuri pukeutunut...
    On haastavaa olla alakoululaisen kokoinen ja tanhupalllon muotoinen toki, mutta luulis että olis joku mekko löytynyt, joku juhlava.
    Toisaalta ihailen, että meni paikalle omana itsenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylisamiksia ollaan :P. Samaa mieltä siitä, että Kiti oli oman näköinen, kantoi itsensä valloittavan ihanalla tavalla niin kuin hän aina tekee. Loving her. Muisk <3

      Poista
  2. Jaana ja Piia Pasanen olivat mun suosikkeja. t. Emmmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkijn tykkäsin hurjasti molemmista. Piia on myös oikea tyylilyyli, olen seurannut häntä jo vuosia....

      Poista
  3. Jaana Pelkonen on aina kaunis. Itse tykästyin Kaija Storbomin ruusukultaiseen paljettimekkoon.
    Kiitos taas muotikatsauksesta!
    Ihanaa perjantaita ja viikonloppua sinulle Taru ❤️

    VastaaPoista
  4. Piti ihan googlettaa tuo Kaijan asu, super kaunis ja tyylikäs oli tykkäsin hurjasti. Onneksi mulla on teitä varasilmiä <3

    Muiskuja viikkikseen ihana Outi <3

    VastaaPoista
  5. Olkatoppauksia nähtiin useammissa puvuissa, taitaa sekin trendi olla taas vahvasti tulossa.

    Moni blogini lukija ei tiedä, että muoti ja tekstiilit ovat leipäpuuni. Näppini ovat jopa hieman Linnan juhlissakin. Muutamat noista kuvien kankaista olen valinnut Pariisin messuilta, on aina jännä nähdä ne valmiina, taitavine suunnittelijoiden ja ompelijoiden luomuksina salamavalojen loisteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olkatoppauikset nuo Dallasin ja Dynastian aikaiset turhakkeet.

      Voi vitsiläinen, miten huikealta sun työ kuullostaa. Elääpä sun työelämää, se olisi ihan mun unelma!

      Iloav viikkoon Tuuli <3<3

      Poista
  6. Jaana Pelkonen oli mun suosikki, aina niin kaunis ja varman tyylikäs. Anna Puun puku oli järkky, vähän sellainen "hups, unohdin kattilan kainaloon lähtiessäni".
    Muuten koin juhlat vähän latteiksi, eikä ollut mitään selkeitä highlighteja.

    Kivaa viikkistä ja puss! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah mua nauratti tuo "hups, unohdin kattilan kainaloon lähtiessäni" kommentti. Mä ihmettelin miten ko mekkoa hypetettiin lehdissä, olihan siinä paljon kivaa, mutta ei todellaakaan ollut mun mielestä illan parhaimmistoa.

      Valoa uuteen viikkooon <3<3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!

Back to Top