Yksi vuoden 2018 parhaista elokuvista A Star is Born


Täytyy myöntää, että olin hiukan skeptinen mennessäni katsomaan A Star is Born elokuvaa. Lady Gaga on kiistämättä hyvä laulaja, mutta miten hän onnistuisi näyttelijänä? Bradley Cooper taas on jäänyt mieleen lähinnä Kauhea kankkunen - toilailuelokuvista, vaikka tosin esim Unelmien Pelikirjassa hän näytti oikeita näyttelijän lahjojaan. A Star is Born  on neljäs filmatisointi samasta aiheesta. Alkuperäinen elokuva ilmestyi jo vuonna 1937. Onnistuisiko elokuva löytämään jotakin uutta ja raikasta aiheesta?

Elokuva olikin yllätyksekseni hitti ja täysosuma, yksi tämän vuoden parhaimmista elokuvista, ja ehdoton must see.

Pääosanäyttelijä, ohjaaja ja myös leffan osittainen kirjoittaja Bradley Cooper todistaa nyt viimeistään olevansa todella lahjakas moniosaaja. Miehen hahmo päihdeongelmaisena starana oli todella sympaattinen ja sydäntäsärkevä hahmo. Ensimmäiseksi ohjaukseksi elokuva on myös varsin komean näköinen, tykkkäsin miehen vähäeleisestä tyylistä hurjasti. Suurimpana yllätyksenä tuli kuitenkin se, että mies osaa myös laulaa varsin hyvin!

Ensimmäisen ison pääroolinsa tekevä Lady Gaga ostaa paikkansa Garlandin ja Streisandin kaltaisten suurten tähtien rinnalla. Ilmiömäinen valovoima ja näyttelemisen luontevuus tekevät lähtemättömän vaikutuksen, ja laulukohtauksissa voimakasääninen artisti vie elokuvan täysin omaan maailmaansa.


Kuvat
A Star is Born ei ole mikään täydellinen mestariteos, siinä on vikoja, esim Gagan voimakastahtoisen hahmon muovaaminen popstaraksi (ja naisen jostain syystä managerin vaatimuksiin suostuessa) on jotenkin epäuskottava vaihtoehto ja moneen kertaan nähty. Elokuva on kuitenkin koskettava, todella hyvin kerrottu rakkaustarina, joka liikuttaa (vaikka olisit kuinka kovis, nenäliinapaketti mukaan, itkin niin, että villatakin etumusto oli kuin sammalmätäs ) ja ON uskottava. Lisäksi elokuvan musiikki mm Shallow, Always Remember Us This Way on täysin ylivertaista ja raikasta popmusiikkia, joka tuntuu varpaissa saakka, itselläni on ollut elokuvan soudtrack non stop pyörimässä. 

Olisin toivonut elokuvalle toisenlaisen lopun, mutta se tuskin olisi ollut mahdollinen. Mutta siltikin olisin sen suonut.

4,5/5 tähdykkää


4 comments

  1. Tämä oli kyllä upea elokuva ja niin totta, että vielä enemmän itselle tämä oli Bradleyn elokuva siinä mielessä, että Bradley vakuutti olevansa monilahjakkuus. Lady Gaga on aivan legandaarinen ja ainoa mikä hänen roolityössään ja myös dokumenttissa Lady Gagasta häiritsi, on Gagan laiskat silmät.

    Erilainen loppu olisi kyllä ollut ihana, mutta toki kun kyseessä on leffan jo kolmas filmatisointi, niin näin se surullinen juoni vaan menee.

    Mutta oli kyllä upea ja vaikuttava leffa ja ehdottomasti yksi vuoden parhaimpia.

    Ihanaa uutta viikkoa Taru <3

    VastaaPoista
  2. Olipa houkutteleva arvostelu. Ehkä se sitten pitää nähdä, vaikken ollut kiinnostunut. Mä haluan itkeä taas ja huolestuttaa läheiseni :D

    VastaaPoista
  3. Minä odotan, että tämä leffa tulee Elisa viihteeseen, sitten katson sen yhdessä ystäväni kanssa :)
    Tytär kävi katsomassa jo leffan, tykkäsi kovasti, mutta ei myöntänyt itkeneensä :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!