Parasta juuri nyt

- miten en ole huomannut tällaista asennenaista kuin Jenni Janakka? Hän on julkaissut jo alkuvuodesta kirjan Röyhkeyskoulu, jonka tavoitteena on lopettaa itsensä vähättely ja saada esiin just se jokaisen oma potentiaali. Janakka kertoo kirjassa ideoita ja käytännön keinoja röyhkeytymiseen eli “asennemuijaksi” tulemiseen. Siis tämä on ihan mun juttu ja varasin kirjan heti kirjastosta (olen tosin varaussijalla 500)! Kannattaa kuunnella esim radiojuttu aiheesta (klik). Uusimmassa Gloriassa hän muuten kertoo tyylistään, joka oli sekin superinspiroiva!
- Gloria-lehden syysmuoti oli ihan mielettömän inspiroiva. Värejä, printtejä, huiveja (olin jo unohtanut huivien olemassaolon!!) valopilkkuja! Loving it!
- ARKI, sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on! Haluan edelleen huomata, että päivissä on kirkkaita värejä, haluan pitää huolta siitä, ettei arjesta unohdu ilo, leikkisyys eivätkä latautumisen hetket. Ja mikä parasta, siihen voin itse vaikuttaa!
- Netflixin piirretty Bigfoot - Isojalan poika. Niin ihana koko perheen leffa, että oksat pois! Vauhdikas elokuva ammentaa sekä komediasta että seikkailusta. Tummempia sävyjä elokuvaan tuovat kiusaamiseen ja vanhemman poissaoloon liittyvät teemat, joita käsitellään taitavasti. Parhautta oli myös elokuvan soundtrack ja erityisesti kappale Puggyn Where You belong. Kiitos sisko vinkistä!
- uuden oppiminen.... on nannaa aivoille (vaikka aluksi väsyttävää)!




4 comments

  1. Olipas taas pirtsakka ja inspiroiva postaus. Puhtia löytyy siellä päässä selvästi.
    Mä katselin samaisin Glorian kuvia ja olin että jee, värejä taas!

    Iloa uuden oppimiseen uudessa työssä. Huivi kaulaan ja toimeen :)

    VastaaPoista
  2. Just näin, arjesta täytyy koittaa tehdä mahdollisimman mukavaa ♥
    Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  3. Tuo leffa on kyllä aivan ihana, mekin katottiin se koko perhe! Ihana tyyli Jennillä, ei selvästi karsasta värejä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
  4. Niin ihana mekko, kelpaisi mullekin. Leffafinkki otettu kiitollisena vastaan ja välitetty myös perheen pienimmälle flunssapotilaalle.

    Olemme itseämme anteeksi pyytävä sukupolvi ja vasta ainakin minä opettelemassa, ettei aina tarvitse itseään olla anteeksi pyytelemässä.

    Aurinkoa viikonloppuun ihana Taru. <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!