Parasta juuri nyt

- valo ja aurinko. Meitä nauratti ihan kauheasti töissä tällä viikolla, että piti ihan silmiä siristellä ja olisi tarvinnut aurinkolasit koska oli niin valoisaa. Kertoo siitä, että kovin on pimeää ja harmaata ollut ja liian pitkään. Ei ihme, että välillä olotila menee apatian puolelle :)
- onnellisuuslista, josta Anna Vihervaarasta kirjoitti blogissaan (klik). Listan tarkoitus on herätellä huomaamaan, mikä meidät oikeasti tekee onnelliseksi. Onnellisuus on oikeasti mahdollista saavuttaa tässä ja nyt, koska iso osa onnelliseksi tekevistä asioista on niitä pieniä onnellisia hetkiä. Mikä mainio idea!
- juttu uusimmassa Me Naisissa hävikkihamsterista, joka tilaa hävikkiruokaa fiksuruoka.fi tai matsmartista ja  ruokkii nelihenkisen perheensä 150 eurolla /kk. Moiseen en itse pystyisi, mutta kiinnostava ajatus, josta voisi ottaa mallia. Itse ostan samoista kaupoista mausteita, sukalaata, linssejä, papuja, tomaattimurskaa ja kookosmaitoa - viimeksi mainituista saa aivan mainioita tortillatäytteitä tai kasviscurryja.
- Lidlin feta-avokadopasta ohje - menee kokeiluun!
- tulevan viikonlopun vietnamilainen herkkubrunssi kahden ystiksen kanssa! Vihdoin pääsen testaamaan kehutun Lie-Mi ravintolan, jee!
- J.Crewin kevät, joka näyttää värikkäämmältä kuin koskaan! Kyllä miellyttää silmää, ihan vaan inspis mielessä (ei osto).
- Antti Tuiskun "Valittu kansa"





ps. viikon ihmetys: Donald Trump on oranssimpi ja porkkanampi kuin koskaan. Voisiko joku ottaa häneltä itseruskettavapurkin pois :D?

5 comments

  1. Donaldilta voisi ottaa paljon muutakin pois, alkaen vallasta!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vaan voi uskoa, että jätkä porskuttaa yhä. Mikä siinä on? Jotain magiaa/aivopesua/onnistunutta propagandaa (not).. what?

      Iloa viikkikseen Tuuli <3<3

      Poista
  2. Donaldilta pitäis ottaa rusketuspurkin lisäksi valta pois!
    Siis toi Antti Tuisku on mahtava <3
    Ihanaa viikkistä muru <3

    VastaaPoista
  3. Viikolla näkynyt aurinko on kyllä tehnyt niin hyvää. Ihan erilainen fiilis on heti aamusta, kun näkyy valoa.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Trumppi on kyllä kuin porkkana ja Tuisku otti ja näytti taas mistä on Lapin poika tehty ;)
    Tuo pasta kuulostaa ihanalta ♥

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!