Viikkoraportti

 Viime viikolla

- sain postista oman joululahjani, joka oli Marimekon Länsi Karuselli mekko. Mielestäni oivallinen ostos, koska sitä voi käyttää sekä tunikana että mekkona. Ostin myös -30% alesta suklaarasioita kasan - säästöä joka penni (Sulo Vilen syndrooma). Koska halvalla sai :)

- juttelin monen ystiksen kanssa siitä, miten jouluun ladataan niin paljon odotuksia, jotta onko sitten ihmekkään jos homma ei mene ihan maaliin? Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo ja vähän herkkuja. 

- koin antamisen iloa monta kertaa

- lunta en osannut kaivata, vaikka paljon kuulin ihmisten marinaa harmaasta joulusta. En ole koskaan joulujani perustanut lumen varaan, kyllä se joulumieli tulee jostain ihan muusta. Tietty on kiva jos olisi vähän valoisampaa mutta meillä ainakin jouluna pääsääntöisesti löllötään- se on aivan sama miltä ulkona näyttää. Ja hei, jouluna tuli kuitenkin pieniä neulasia taivaalta :D

- löllösin täysillä, välipalaksi vedin pipareita brie juustolla ja suklaata vuorotellen - taivaallista, eikä yhtään syntistä koska joulu.

- mietin miten tärkeää on rajojen laittaminen, varsinkin jos kärsii ajoittaisesta kiltti tyttö -syndroomasta

- nautin siitä, että joulun jälkeen söimme mm. uuniperunoita eri täytteillä ja uunikanaa. Jouluherkkuja jaksaa syödä vain sen tietyn ajan. 

- katsoimme yhdessä poikien kanssa ET:n. Ihanaihana elokuva!

- saimme naapurilta valituksen poikien pelaamisesta yömyöhään ja pyysimme anteeksi. Onneksi viime yönä pojat tajusivat olla hiljaa klo 22 jälkeen.  

- mietin, kannattaako sanoa ystikselle sanoja: " jonkun pitää sanoa sinulle suoraan"? Vai pitääkö ihmisten kehittyä omaaan tahtiin?  

- iloitsin jo etukäteen uudesta vuodesta. Tämä vuosi oli osittain niin outo ja vaikea (niin kuin meille kaikille) - että tervetuloa vuosi 2021. Omaan elämänfilosofiaani kuuluu ajatus siitä, että jokainen hetki, missä ja milloin tahansa, on mahdollisuus valita uudestaan ja aloittaa alusta. Sitä kohti!

- mietin, miten joinain päivinä tuntuu aivan mahdottomalta. Sitä haahuilee päivien läpi, ei yhtään vapaana, vaan omien ajatusten sotkemana. Ja sitten on päiviä, jolloin sitä ajattelee, että on mennyt monessa asiassa eteenpäin (ja pojat myös), kaikki selviää ja elämä kantaa. 




 - löysin Netflixiltä ihanan sarjan Spinning Out. Niin harmittaa, että sarjalle ei EHKÄ ole tulossa jatkoa varsinkin kun 1. tuotantokausi loppui niin kuin loppui (eli kaikki jäi auki) 


 

Kivaa ja lempeää viikkoa tämän Spinning Out sarjan kappaleen tahdissa! Joy Downerin In the Water  on mulle ihan uusi löytö! 



10 comments

  1. Mukava oli jälleen lukea viikkoraporttiasi <3
    "- löllösin täysillä, välipalaksi vedin pipareita brie juustolla ja suklaata vuorotellen - taivaallista, eikä yhtään syntistä koska joulu." <-täällä samantyylinen meininki, koska joulu <3
    Tuo Marimekon mekko-ostos on ollut suorastaan sijoitus. Ja kaikki ostokset, mitkä tekee Sulo Vilenin motolla perustellen, ovat asiallisia ja hyväksyttäviä.
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on siinä mielessä kiva juhla, että silloin voi hyvällä omatunnolla löllötä monta päivää, tänä vuonna tuli vielä viikonloppu joulun pyhien päälle.

      Marimekon mekot ovat munkin mielestä sijoitus, koska jos niihin kyllästyy, ne saa myytyä eteenpäin aika hyvällä hinnalla.

      Sulo Vilen on best :D

      Valoa uuteen vuoteen ihana!

      Poista
  2. Meilläkin poika pelailee pitkään yöhön, mutta onneksi hänen huoneensa ei ole naapurin seinässä kiinni. Päässä on kuulokkeet ja aina kun menen nukkumaan (menen yleensä ekana) niin ilmoitan, että nyt menen nukkumaan, joten hiljempaa kiitos (muuten mölisee niin älyttömän lujaa kavereiden kanssa).
    Jouluaika meni ihan älyttömän nopeasti tänä vuonna. Kohta tosiaan jo päästään uutta vuotta juhlistamaan ja toivotaan, että uusi vuosi olisi tätä vuotta parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan se "ongelma", että naapurin pojan huone on esikoisen huoneen vieressä ja seinät pahvia. Itse nukun olkkarissa alakerrassa korvatulppien kera, jotta en sitä mökää aina kuule. Tämä oli kuitenkin hyvä opetus pojille ja uskon, että viesti meni perille.

      Ihanaa uudenvuoden aikaa muru <3

      Poista
  3. Kiitos Spinning out-vinkistä 😘

    Olen tähän jouluun asti katsonut vaan pelkkää telkkaria, enkä ole oikein edes ymmärtänyt mikä se Netflix edes on ja miksi niin moni sitä katsoo ja kuinka siihen riittää aikaa , mutta nyt kun ostettiin jouluksi uus töllö (eka smartti poikien telkkareita lukuunottamatta) niin ymmärrän erittäin hyvin :).

    Oitin heti ton Spinning outin katseluun ja se on just sellanen, josta tykkään, koska ei ole mitään yliluonnollista, vaan elämää. Ja liippaa läheltä urheilumaailman raakuutta, jota olen ikävä kyllä liiankin läheltä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit Spinning Outista, itse nautin kovasti. Sarja kuvaa aika hyvin urheilumaailman kurinalaisuutta, tuli vähän Kiira Korven elämänkerta mieleen.

      Netflixiltä kannattaa muuten tsekata myös Musta Kuningatar, melkein täydellinen sarja.

      Mä en myöskäään katsele oikeastaan mitään yliluonnollisia juttuja, kaikki karvaiset örkit ja avaruusoliot ovat mulle ihan "nou nou".

      Valoa uuteen vuoteen ihana <3!

      Poista
  4. Spinning outin otin minäkin vinkiksi. Black Queeniä oisin voinut katsoa vaikka kuinka kauan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Black Queen oli ihan huippu. Yksi vuoden parhaista! Halit!

      Poista
  5. Toi sun mekko, ihastelin jo osaa siitä sun instassa ja mietinkin onko tämä ihana mekkonen. Himoitsen hulluna Vigvami karuselli mekkoa, mutta ihan en paria satkua raaski ja varmaan on loppuunmyyty, jahka aleprossa nousee.

    Yritin tuota Spinning outia, mutta se jäi jostain syystä kesken, pitääkin jatkaa sitä joku päivä. Nyt ollaan Bridgertonin pauloissa ja miehen kanssa taas katsottiin Ivalo ja olipa hyvä.

    Sydämellistä uutta vuotta ihana Taru. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan ihan samiksia! Vigvami karuselli on mullakin mielessä - ihanaihana mekkonen, jota voisi käyttää koko loppu elämän. Mutta on juuri tuo hinta - josko loppualeista löytyisi?

      Bridgertonia kehui myös oma äippä, taidanpa katsoa sen seuraavaksi...

      Ihanaa uuden vuoden viikkoa kultainen <3


      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!