Mökkiloma sai kammottavan käänteen

Kesärauha mökillä on ollut kateissa, koska mökkinaapurimme "Kullervo" on sabotoinut meitä  puoli kesää kovaäänisellä musisoinnillaan avec n 10 parasta kamua. Olemme yrittäneet antaa palautetta ja toivoneet, että mökkirauha asettuisi paikoilleen. Palautetta on annettu ystävällisesti (ei vaikutusta) ja sitten juhannuksen jälkeen eräs sukumme jäsen huusi kovaäänisesti järven toiselle puolelle (kun musiikki soi taas nupit kaakkoon), että tulemme käymään, jos ei hiljene, johon Kullervo huusi takaisin "Tervetuloa". Ei kiva. 

En ole varmaankaan kertonut, mutta saatoimme jopa käydä autolla tutkimusmatkalla poikien kanssa Kullervon pihan edustalla. Olimme naamioituneet peruukeihin, tekoviiksiin  ja aurinkolaseihin kiikareita unohtamatta. Ajoin pihaan autolla hiljaisesti kuin hiiri ja saatoimme todistaa pihalla käyskentelevän kolme adonista, joilla ei ollut paitoja päällä. He kääntyivät katsomaan meitä, jolloin pelästyimme ja kaahasimme tiehemme niin nopeasti kuin pystymme. Kullervon auton rekisterinumero jäi valitettavasti saamatta. 

Perjantaina kun saavuimme mökille ja järvimaisemaan, yllätys oli tyrmistyttävä. Vesitramppa oli kateissa ja kiikaroinnin tuloksena se paikannettiin toiselle puolelle järveä, jonne se oli likkunut ankkuri mukanaan. Miten se on mahdollista? Kyseessä on kuitenkin ainakin 300 metrin matka?

Joko tramppa oli kovin pitkästynyt oloonsa paikallaan ja lähtenyt seikkailemaan tai sitten.... 

Mieleen tulee Kullervo ja antamamme palautteet, varsinkin kun Kullervo on ollut kovin hiljaa jo viikon ajan. Oliko tämä jonkinlainen kosto? Ja jos oli, mitä seuraavaksi? Kenties pian automme kumit ovat viillelty, pihakalusteet leikelty saksilla tai saunamökki poltettu?

Toisaalta  ehkä uskomme mieluummin "luonnon ihmetekoihin". On ollut tuulta ja sadetta. Ehkä. 

Isäni sanoisi tähän: "Älä tyttö huoli, anna hevosen murehtia, sillä on iso pää." Niinhän se taitaa olla.

Ps. Musiikki ei liity asiaan niin kuin mitenkään. 



 

5 comments

  1. No onhan tuo tramppa nyt aikamoisen matkan tehnyt, mutta kyllä minä ensin ajattelisin niitä luonnonvoimia, vaikka aikas ärsyttävältä tuo Kullervon touhu korvaani kuulostaakin.
    Ihanaa elokuun alkua sinulle Taru ja toivotaan, että saatte vielä niitä rauhallisia mökkipäiviä lisää viettää siellä <3

    VastaaPoista
  2. Heh, sulla on linkki mun lauantaisten synttäreiden teemabiisiin :D Se on samalla valittu loppuelämäni bilebiisiksi :D :D :D

    Kullervo on kyllä erittäin ikävä naapuri. Kullervon pitäisi kyllä palata kaupunkiin. Jos Kullervo on vienyt vesitrampan, niin kyllä karman pitäisi lasten riemun riistämisestä lähettää joku vitsaus Kullervolle.

    VastaaPoista
  3. voehan Kullervo! Varsin hankalaa kun mökkeily merkitsee eri ihmisille eri asioita: toisille hiljaisuutta, rauhaa ja mahdollisuutta ladata sillä tavalla akkujaan, toisille taas näköjään riehua vapaasti ja ladata akkujaan sillä tavalla. (Itse kannatan rauhaa ja hiljaisuutta)

    Haluaisin uskoa että tramppa on lähtenyt vaeltelemaan luonnonvoimien vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Ikävä vitsaus! Jos näen Kullervon, sanon sille pari valittua sanaa. Jos muu ei auta, niin uhkailen ja kiristän! Kai se on ok?



    VastaaPoista
  5. Apua mikä erikoisnaapuri, tuo on ihan kauheaa ja pilaa teidän mökkeilyt. Ymmärrän, etä joskus on juhlat ja noin, mutta koko ajan mötäkkää. Tsemppiä. <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!