Viikkoraportti

 Viime viikolla:

-pojat viettivät hiihtolomaa, harmi, että sää oli lähes koko viikon tuhnuinen. Kävimme kerran leffassa ja kaksi kertaa ulkona syömässä. Viikko meni kuitenkin yllättävän leppoisasti ja pojat olivat melkoisen mussukoita, mitä nyt yölliseen pelaamiseen kypsyin täydellisesti

- ulkoilu oli yhtä liukastelua, niin toivon, että talvi taittuisi pian ja kevät tulisi - sielu suorastaan huutaa kevään ja mullan  tuoksua ja lisääntyvää valoa

- aloitin keväthajuveden ja itseruskettavan käytön

- lattiaremontti eteni ja alkaa n 2 viikon päästä

- löysin uudelleen yhden all time lempparisalaattini välimerellisen couscous-salaatin, joka on helppotekoinen, kevyt ja raikas. The juttu on mintun, sitruunamehun ja oliiviöljyn liitto. Mukaan kurkkua, mozzarellaa (tai fetaa), tomsuja, paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, freesattua kesäkurpitsaa ja punasipulia. 

- Ukrainan tilanne sai mielen surulliseksi, hetkittäin lohduttomaksi ja epäuskoiseksi. Liityin FB:n TOIVO ryhmään ja se antoi hiukan toivoa - se ihmisten auttamishalu on jotain niin voimaannuttavaa ja konkreettista. Nyt ei kai voi muuta kuin odottaa ja toivoa parasta. Keskittyä hyvään, rukoilla ja lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

VIIKON ASUINSPIS: Tämä COS:in trenssitakki näyttää niin hyvältä (klik)! Mullahan on vaatekaapissa trenssitakin kokoinen aukko, varsinkin kun  kaikki vanhat trenssit ovat kutistuneet :D




Kuva 
VIIKON AJATUS: 
"Imagine there's no countries
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion, too
Imagine all the people
Livin' life in peace."
John Lennon

VIIKON SARJA: Yle Areenan Hollington Drive. Brittiläistä laatudraamaa ja pääosissa mm ehdoton lempparini Anna Maxwell Martin. Sarja pitää otteeseen viimeiseen jaksoon saakka.  Suositteluni!



VIIKON KAPPALE: Viikko rullaa paremmin kun toivoa antava musiikki soi taustalla. Laitetaan tämä biisi soimaan:





4 comments

  1. En tiedä, että mitä kutistuskaappeja sitä onkaan keksitty, kun kuule yhdet mun housutkin oli kutistuneet :D
    Mukavaa viikkoa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kutistuskaapit ovat niin p:stä, tarttis tehdä jotain :D
      Iloa viikkikseen <3

      Poista
  2. kiitos taas sarjavinkistä. Näihin voi luottaa.
    Salaattikin kuulosti aikas hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä, brittisarjat ovat mun ehdottomia suosikkeja!
      Iloa!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!