Sujuva arki ja Havu-kellot

                                                                   **kaupallinen yhteistyö  Havu kellot**


Kuka sanoi sanan arki? Ihana hellekesä sen kun jatkuu vaan, mutta arki on alkanut monella meistä.  Niin ihanaa kuin pitkään nukkuminen, aikatauluton riippukeinussa löhöily onkin, tänä vuonna en ajattele kesän loppumista haikeudella. Töiden aloittaminen, aikataulut ja arkiset rutiinit tuntuvat suorastaan mukavilta, eikä ole haitannut, että kello ja kalenteri määräävät elämisen tahdin.

Koska elämä on suurimmaksi osaksi arkea, arjen sujuvuus, arjenilot ja elämästä nauttiminen kannattaa tuunata juuri oman näköiseksi. Olemme aidosti elämäämme tyytyväisiä, kun tunnemme aitoja onnentunteita edes vähän arjessamme.


Hyvässä arjessa on tärkeää itselleni kalenterin käyttö, itselläni se on ehdottomasti käsilaukussa kulkeva paperimalli. Tänä vuonna kalenteriksi valikoitui jo tammikuussa Maaret Kallion Lujasti lempeä -kalenteri, jossa  yhtyvät arjen aikataulut ja mielen taidot. Kalenteria on hyvä täyttää rutiinien lisäksi arkea ilostuttavilla asioilla. Itse pyrin suunnittelemaan jokaiselle kuukaudelle vähintään yhden (mielellään kaksi) hauskan menon, oli se sitten elokuva, teatteri, illanvietto, dinneri tai brunssi ystävien kanssa.  

Tärkeää arjessa ovat myös mukavat työvaatteet, jotka ovat olleet suurimmaksi osaksi luottomekkoja tai raitapaita + farkut. Niissä ei koskaan ole yli- tai alipukeutunut olo, tai väärissä vaatteissa väärässä paikassa. Kai siinä on jotain lempivaatteiden selittämätöntä taikaa.

Uskollinen työjuhta on myös tämän kesän second hand löytö Coccinellen iso musta käsilaukku, johon mahtuu läppäri ihan helposti. Mahtuupa kassiin myös tuiki tärkeät kännykät (työ ja private), huulirasva - ja puna, käsivoide, hiuskampa ja minihajuvesi. Tässä laukussa voi kantaa mukana aivan kaiken vaikka kontaten ja tarpoen.

Hyvä ystävä arjessa on myös tyylikäs ja omannäköinen rannekello. Olen ehkä vähän hassu, mutta äly- tai urheilukelloa en ranteeseeni halua. Ajattelen, että en tarvitse kelloa mittaamaan lenkkejä tai yöunia - koska itse tiedän fyysisen ja henkisen oloni parhaiten. Mitä tulee tyyliin, olen siirtynyt jo vuosikymmen sitten minimalistisien, rouheampien unisex- rannekellojen suuntaan, sirot ja kimaltelevat bling bling rannekellot eivät vain ole mun juttu. Ajattelen, että kello on myös vaatteiden lisäksi asuste, joka kertoo kantajan luonteesta.




Olen ystävystynyt viime aikoina uuden rannekellon kanssa,  kiitos yhteistyön Havu-kellot kanssa. Oma kelloni musta Havu Noki  on kaikessa yksinkertaisuudessaan silmiini täydellinen. Kuten puukellot yleensä, Noki on materiaalinsa vuoksi superkevyt ja ekologinen, mikä tuo kellolle oman fiiliksensä. Tykkään myös hurjasti siitä ajatuksesta, että valmistusmateriaalin ansiosta HAVU-kellot ovat yksilöitä - aivan kuten jokainen meistä, toista samanlaista ei ole olemassa.                    


Havu Watches on nuori oululainen perheyritys, joka myy tyylikkäitä puisia rannekelloja. Yrityksen tarina sai alkunsa siitä, kun yrityksen perustajat halusivat yhdistää rakkaat harrastuksensa – kellot ja luonnon. Teknologiaharppauksista ja älypuhelimista huolimatta olemme yhä osa luontoa. Siitä syntyi HAVU:n iskulause ”Ole osa luontoa”.

Havu Watches verkkokauppaan voi tutustua osoitteessa www.havuwatches.com 

Ihanaa arkea kaikille meille!



 

10 comments

  1. Mä voisin käyttää jotain kelloremmin näköistä korua, mutta kelloa en ranteeseeni tahdo. Ehkä mulla pitäisi olla kello ilman viisareita ;) siinä vois olla ideaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ilmiselvästi markkinarako :D Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän siedän koruja. Ihme juttu!

      Poista
  2. Olipa muuten hyvin sanottu tuo, että luottovaatteissa on taikaa. Näin se pakosti on, en vaan ole sitä itse hoksannut sanoiksi pukea.

    Olen myös onnellinen Havu-kellon omistaja ja vaikka vuosikymmeniä kellottomana kulkeneena ajattelin, että häiritsee vaan ranteessa, enkä varmaan enää koskaan kelloa käytäkään, olen pyörtänyt mielipiteeni Havun myötä. Se on kertakaikkisen kevyt ja huomaamaton, eikä hiosta edes helteillä. En lähde enää mihinkään ilman Havua. Paitsi golfia pelatessa mulla on lajiin sopiva gps ranteessa. Siinä tosin kello-osio on niin pieni, etten sitä edes näe :D, mutta käytänkin sitä etäisyyksien takia, en ajan.

    Kaikkea hyvää arkeen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin on löytänyt Havukellojen ilosanoman! Itsekään en ole moneen vuoteen käyttänyt kelloa, mutta nyt pomppasi. Kaikki eleettömät asusteet ovat nykyisin niin mun juttu ja less is more.

      Havu kelloissa on ehkä ihaninta niiden keveys niin kuin mainitsitkin, ranteessa ei paina mikään. Ihanaa ja lempeää arkea sinne Annukka <3!

      Poista
  3. Lempparivaatteet on vaan niin pop. Niissä on hyvä olla ja niissä vaan on joku selittämätön juttu. Onneksi niitä on <3 Tänä kesänä tilasin mekon, josta mietin jo tilatessa, mahdanko tykätä. Arvoin vielä, kun hypistelin sitä sen tullessa. Jätin sen kotiin vaikka olin varma, että käyttämättä jää. Vaan olenkin pitänyt sitä hurjasti. Ihana mekko!
    Kello ei oo mun juttu, en osaa, enkä oikeastaan haluakaan käyttää. Nätti tuo Havu kyllä on!
    Mäkin rakastan paperikalentereita, sellaista oon käyttänyt -ja tuunannut- aina. Vaan pari vuotta sitten kun tulin tähän työhön, oli pakollista alkaa käyttää nettiversiota. Vuoden verran yritin pitää molempia päällekkäin, muttei siitä mitään tullut. Joku unohtui aina jommastakummasta. Luovutin. Mutta jos työt vaihtuu ja nettiversio ei ole pakollinen, vaihdan oitis paperiversioon!
    Pienet onnentunteet arjessa on iso voimavara! <3 Hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana löytö sulla! Mä oon huomannut, että vaate, jota oikeasti kunnolla harkitsee, on sellainen josta tulee hitti ja just se luottovaate.

      Paperikalenterit bestest, eikä mua saa millään siirtymään esim outlook kalenteriin, paitsi työjutuissa. Henkkoht elämässä paperiversio on ja pysyy.

      Iloa arkeen Helmi <3

      Poista
  4. Havu kellot ovat upeita, taidan heitä jo seurata instassa. Minulla on joku puunväri vaihe elämässäni menossa ja voisin vaikka sellaisen kellon itselleni hankkia. Luottovaatteet on ihan parhaita, niissä oma olo on myös aina hyvä.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Havu kelloista ja nuo luonnonmateriaalit viehättävät myös. Nyt kun syksy on täällä, eikä voi haahuilla kesätunikoissa aamusta iltaan, luottovaatteet ovat erityisen tärkeitä. Iloa!

      Poista
  5. Upea tuo Havun kello. Voisin jopa kuvitella hankkivani tuollaisen. Jotenkin rouhea ja tyylikäs. Tykkäsin taas sun vaatemietteistäkin. Voisin ehkä mekoilla vetää koko talven, joohan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin vedät, sinä mekkojen kuningatar. Sulla on vaatekaapissa niin ihanat ja VÄRIKKÄÄT mekot, että heti vaan päälle hus <3

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!