Kroatian matkakertomus 3

Kuten mainitsin reissu oli ensimmäinen, jonka teimme poikien kanssa kolmisin. Monta reissua olemme tehneet, mutta usein seurana on ollut siskon perhe, jolloin lapsilla on ollut seuraa toisistaan, aikuisilla myös. Toki tiesin jo ennen matkaa, että pojat ovat jo isoja, omatoimisia eikä meidän ei tarvitsisi mennä käsikynkkää joka paikkaan, mutta matkan helppous ja hauskuus jostain syystä vähän yllätti.  

Oli timanttista huomata, miten mahtavia ja hauskoja matkakumppaneita omat pojat olivat. Halusimme kaikki ottaa reissun rennosti, mennä/tehdä fiilisten mukaan ilman suorittamista. Aikataulut, jos niitä nyt olikaan, sallivat kahviloissa notkumista sekä sivukujille eksymistä. Ok toki välillä meinasi mennä hermo poikien keskinäiseen nujakointiin ja niiden kännykät oli usein teipattuina käsiin, mutta c est la vie. 

Yksi mainio keino bondata poikien kanssa oli ruokaa odottaessa pelata (ei pullon vaan) veitsen pyöritystä. Aika monta hyvää keskustelua ja naurua saatiin aikaiseksi. Nyt muistan /tiedän mikä on poikien lempiväri, kuinka monta ihastusta heillä on ollut jne. Tätä lisää! Pelikortit muuten piti ottaa mukaan matkalle, mutta ne unohtuivat. 

Mietin reissussa myös sitä, mikä saa minut aidosti onnelliseksi. Eivät uudet vaatteet, eivät peilissä erottuvat vatsalihakset (ai mitkä ja missä). Elämän hyvät hetket liittyvät poikkeuksetta useimmiten ihmisiin. Tärkeät ja rakkaat ihmiset tekevät minusta onnellisen. Teineihin ei aina saa arjen kiireissä yhteyttä, eipä toki äitiinkään. Uusi, erilainen ympäristö ja irtiotto kotiympyröistä tekee koko perheelle hyvää niin henkisesti kuin fyysisesti. Jos hyvin käy, sitä voi nähdä sekä itsensä että toisensa erilaisessa valossa versus arkiympyrät. 

Matka oli myös itselleni muikkari siitä, että universumi on ystäväni ja suurin osa ihmisistä on hyviä ja auttavat. Ihan jo se iloinen sattuma (vai oliko?) oli se, että löysimme itsemme oliivilehdosta kuvankauniista asuinpaikasta. Hetkittäin tunsin olevani joku elokuvien ylväs sankaritar, vaikka Frances Mayes Toscanan auringon alla. Eikä ollenkaan haitannut, naapurin charmantti sinkkumies rapsutteli monena iltana kasvimaata parvekkeemme edessä. Hetkellisesti toivoin, että hän olisi tullut rapsuttelemaan minua  ;)

Loma oli myös loistava muikkari siitä, miten tärkeää olisi ELÄÄ ja lukea enemmän kirjoja ilman tv tä ja muita älylaitteita. 

Joka tapauksessa aion tehdä kaikkeni, että ensi vuonna lähdemme samalla kombolla reissuun, jonka kohteena on tod näk Kroatia. 

Rentoa myrskyiltaa!