Niitä näitä kaalinpäitä orastavasti jouluedition

                                           Kirja pr näyte

 - viuh viuh, viikot vaan juoksevat hyppelevän pupun lailla, enkä voi käsittää, että ensi viikolla on joulu. Mitään stressiä en ole ottanut, lahjoja löysin marraskuun lopulla aika kivuttomasti, joulukortit postitin vain lähisukulaisille ja muille tärkeille e kortit. Säästyneet kortti- ja postimerkkirahat menevät Pelastakaa lapset joulukeräykseen. 

- siivoukset on vielä täysin tekemättä, mutta koska aattoa vietetään perinteisesti siskon luona, en ota siitä(kään) stressiä. Tänään yritän vähän siivoilla, pyyhin ainakin tasot ja imuiroin korkeintaan keskeltä lattiaa.  Jotenkin elämää helpottaa, kun päästää irti. 

- olen tietoisesti katsonut vain ja ainostaan hyvän mielen sarjoja, esim HBO:n Julia ja The Gilded Age. Kummassakaan sarjassa ei ole isoja pahiksia, puvustukseen on satsattu, suun pielet kääntyvät niitä katsoessa ylöspäin.  

- kokeilin vihdoin ja viimein Jennifer Anistonin salaattia, oli muuten törkeän hyvää, erityisesti fetan, sitruunakastikkeen ja pistaasipähkinöiden yhdistelmä. Tätä voisi melkein tehdä joulupöytäänkin.... 

- Lukusuositus Aino Frilanderin Los Angeles esseille. 

Rakastan yksin matkustavien naisten matkakertomuksia, oivalluksia ja havaintoja, joita niistä seuraa.  Hyvänä esimerkkinä esim Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin.

Aino Frilanderin esikoisteos Los angeles – esseet on 5/5 kirja.  Nauroin, eläydyin, sukelsin aiheisiin, jotka ovat minulle tuttuja ja asioista joista en ollut koskaan kuullutkaan ja vaikutuin. Tällaista lukemisen iloa tapahtuu liian harvoin. Kirja sisältää kirjoituksia luonnosta ja taiteesta, yhteiskunnasta ja rodusta, kehosta, vieraudesta ja oman paikan löytämisestä. Frilander on kirjoittajana raikas ja erittäin tervetullut yhdistelmä vastustamatonta keveyttä ja yllättävää syvyyttä. 

Ihana salaattiateria pikkuserkkujen kanssa

- lämmin suositus Mummola ja Kuolleet lehdet-elokuville, joista jälkimmäinen on vuoden paras kotimainen. Ihanaihana viiden tähden elokuva, arvioni alla!

Yksinäinen nainen ja yksinäinen mies tapaavat ja ihastuvat toisiinsa. Kummallakin on ollut huonoa tuuria elämässä, ja kuitenkin he ovat yritteliäitä, ajattelevia ja itsenäisiä. Heitä näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen, ja hemmetin hyvin ja suvereenisti näyttelevätkin. Pienemmilläkin mikroilmeillä he välittävät tunnetiloja, toivoa, epätoivoa ja varovaista toiveikkuutta täydellisen luontevasti. Ja vaikka kohtalo jatkuvasti pitää heitä erillään, he eivät niinkään luovu toivosta, koska heillä ei ole sitä alun perin (paljon) ollutkaan.

Tarina etenee soljuvasti ja antaa toivoa ja valoa aikaan, jossa sitä kipeästi tarvitaan. Elokuva on taitavasti kuvattu, vahvoilla tummanpuhuvilla väreillä ja varjoilla kyllästetty täydellinen pieni helmi vailla mitään ylimääräistä, ehdottomasti vuoden parhaimmistoa, ellei paras.

Plussaa myös lämpimästä huumorista, en muista milloin olisin nauranut niin paljon sydämen kyllyydestä. 

Vietetäänhän mukavan mutkaton, rento viikonloppu ilman (joulu)stressiä.

Huolettomuutta hapuillen, Taru