Poor Things - mielikuvituksellinen aikuisten satu

Elokuvan katsominen on aina vuoropuhelu. Ensi minuuteista lähtien katsoja ja elokuva keskustelevat keskenään ajatuksistaan ja tunteistaan. Hyvässä lykyssä katsoja tuntee jotain, saa oivalluksia ja jos oikein hyvin käy, katsojassa tapahtuu pieniä liikahduksia. 

Poor Things on erikoinen, outo, absurdi mutta myös fiksu, hauska ja visuaalinen aikuisten satu, jossa  yksikään kohtaus ei mene odotusten mukaan. Elokuvan sydän on ilmiömäinen Emma Stone, joka tekee siinä elämänsä roolin. Rakastin Emmaa jo Piiat ja La la Land elokuvissa, mutta nyt hän vie näyttelijän kykynsä uudelle tasolle.

Elokuvan päähenkilö on raskaana oleva nainen nimeltä Bella Baxter (Emma Stone), joka hyppää sillalta kuolemaan. Bellan löytää ja herättää henkiin hullu tohtori Godwin Baxter. Aivoiksi aikuisen naisen kehon omaavalle  Bellalle siirretään hänen elävän lapsensa aivot. 

Naiivi Bella karkaa hullulta tohtorilta lipevän ja omistushaluisen limanuljaskan (Mark Ruffalo)  kanssa ja lähtee pitkälle matkalle Alexandriaan, Lissaboniin, Lontooseen ja Pariisiin. Elokuva onkin Bellan kehityskertomus, kasvaessaan hänen silmänsä avautuvat mm. oman seksuaalisuuden, naisen yhteiskunnallisen roolin, maailman oikeudenmukaisuuden suhteen. Pikku hiljaa Bella löytää itsensä naisena, vapauden ja tasa-arvon puolustajana sekä oman paikkansa elämässä. 

Kuva

Mitä rakastin Bellassa oli se, että hän on täysin teeskentemätön, häpeämätön, rajaton ja lapsellisen utelias luonnonlapsi. Hän sanoo, mitä oikeasti ajattelee tai tuntee. En tiedä teistä, mutta ajatus siitä että voisi itsekin hetkellisesti unohtaa yhteiskunnan normit on suorastaan raikas. Aikuisuus ottaa usein  salakavalasti vallan, ja sitä huomaa itsessään kammottavia etäännyttävän ylikohteliaisuuden ja  korrektiuden hiukkasia.

Voisimmeko välillä unohtaa tarkat säännöt, tavat ja muodollisuudet? Sanoa mitä mieleen juolahtaa, suodattaa vähemmän tai ei ollenkaan? Voisimmeko antautua enemmän elämän ja mielikuvituksen vietäväksi? Hiiteen normit ja elämään ripaus Bella-asennetta, se olkoon Poor Thing elokuvan liikahdukseni minulle!

Pieni kritiikki: elokuva ei ollut niin hauska kuin ennalta ajattelin (varsinkin loppupuoli oli tummasävyisempi), seksikohtauksia riitti (ei tosin minua haitannut, mutta ei ehkä puritaaneille) ja elokuvaa olisi ehkä voinut tiivistää (kesto yli 2 h).  Silti Poor Things on hämmentävä, yllätyksellinen ja rumankaunis, aivan kuten elämäkin. 

Elokuvan motto: "kaikesta huolimatta elossa oleminen on kiehtovaa puuhaa”. Allekirjoitan!

Ohjaus Yorgos Lanthimos