Parasta juuri nyt

- kunnon talvi ja VALO! Vaikka en ole infernaalisen pakkasen ystävä, olen ollut tällä viikolla fiiliksissä taivaan repeämisestä ja valon tulvimisesta ikkunoista sisään. 

- True Detective HBO:lla, ensimmäinen jakso katsottu ja oli kyllä hemmetin jännittävä. Olisin tarvinnut turvaksi lapsuuden unilelun tai miesnallekarhun, mutta jouduin tyytymään Kongoon. 

- löysin MTV:lta vasta nyt Vaatteiden voima sarjan, jossa stylisti Kathryn Eisman auttaa ihmisiä löytämään itsensä uudelleen tyylinvaihdoksen avulla. Plussaa siitä, ettei vaatekaappia myllätä uuteen uskoon eikä lähtöasetelma ole se, että pitäisi näyttää ikäistään nuoremmalta. Tarkoitus on oppia tuomaan omaa persoonansa paremmin esiin vaatteiden avulla. Kathrynin tavoite on: kun ihminen katsoo itseään peiliin, hän ajattelee näen aidon itseni!

Erityisesti 2. jakso on kolahti - teemana oli värien voima, ja niin samaistuin eronneeseen Laureniin. Hän oli tiedostamattaa poistanut itsensä treffimarkkinoilta, eikä halunnut, että hänen sydämensä särkyy taas. Hän vältteli esillä oloa ja jäi varjoon vapaaehtoisesti. Teki mieli huutaa hep hep hep, Lauren et ole ainoa! On ollut aikoja, jolloin olen pienentänyt itseäni, pukeutunut mustaan ja vältellyt kirkkaita värejä. 

Olen vakuuttunut, että värikkäät, vartaloa imartelevat, ei säkkimäiset vaatteet ovat se juttu, ne saavat ihmisen tuntemaan itsensä söpöksi, kauniiksi ja upeaksi. Haluan, että pukeutuminen kuvaa tämän hetkistä optimistista olotilaani.  Sitä kohti siis!

- uusin Kotivinkki ja Maria Nemlanderin inspiroiva, pinkin vihreä koti, raikkaat feng shui- fibat tuulahtivat jutun myötä kotisohvalle asti! Ota seurantaan myös @ftmarianemlander IG:ssä.





- testiin menee myös saman lehden edullinen ja helppo kotiruoka tomaatti-fetapenne:




 


- sain Tori.fi löytöni kreisin pinkin tikkitakin, rakastan! 



4 comments

  1. Toi vaatteiden voima oli kyllä kiinnostava ja juuri samat jutut siinä kiinnosti. Persoona esiin eikä tartte nuorentua tai uusia koko vaatekaappia. Vähän myös samaistuin eronneeseen, joka vaan jämähtänyt jotenkin eron jälkeen.
    Kotivinkin sama koti kolahti muhunkin. Suloinen kerrassaan.
    Sun uusi takki on törkeän ihana!

    Iso kannustus että alkaa pukeutua positiivisen fiiliksensä mukaan. Esiin vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi: "Persoona esiin eikä tartte nuorentua tai uusia koko vaatekaappia." Persoona ja oma säihkyvä luonne esiin (ok- välillä on ollut hyvin kateissa) - olkoo v 2024 motto!

      Poista
  2. Ihana pinkki takki!
    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!