Muotikoordinaattori vinkkaa osa1 - kevään juhlat

 Hei Mussukat

Taas on tullut aika yhdistää luksus ja glamuuri aistikkaalla tavalla sekä näyttää huokeassakin vaatteessa jalokiveltä. Tänään päivän polttavana aiheena ovat kevään karkelot!  Keväthän on juhlien ja kissanristiäisten kulta-aikaa - ainakin toivotaan. Koronan vuoksi ilmassa leijailee suuri ? 

Olen saanut kolme (3) kinkkistä kysymystä iki-ihanilta ja tyylikkäiltä blogilukijoiltani. Hmm. Vaikeita kysymyksiä vaan ei mahdottomia.
1. Miten pukeutua kummitytön ylioppilasjuhliin? Haluan näyttää paremmalta kuin hän. Hän ärsyttää minua muutenkin koska hän kirjoitti 10 ällää ja sai yo-lahjaksi porchen 40 vuotiaalta rakastajaltaan. Itse olen vain merkantti ja myös vanhapiika.

Tuo kummitytön juhla on kinkkinen, sympatiat myös ylivoimaisesta kummitytöstä. Ei siitä yli pääse, että 40 vuotiaalla voi olla enemmän peitettävää kuin 18 vuotiaalla. Ensinnäkin värjää tukkasi blondiksi, koska blodeilla on hauskempaa. Sitten on aika heittäytyä täysin villiksi, ja pukea päälle kevään hottis: hauska mineistä minein  baby doll - mekko  (vähän niin kuin vastineena pikkumustalle). Asusteena tiara, upea (nuori hohtavahampainen tiukkapeppuinen) (vuokra?)mies tai siamilainen kissa. Uskalla olla Nainen isolla N:lla, sellainen aikuinen nainen! Huulipunan on ehdottomasti oltava punaista ja rintavaon on oltava sellainen, että kesätuuli tuivertaa lähes nännipihoillesi!
Olen varma, että näillä asusteilla ja vaatetuksilla OLET juhlien EHDOTON KUNINGATAR.

Seuraava kysymys: 2. miten peitän karvaiset ja kalman väriset sääreni muilta kanssajuhlijoilta?

Ilouutinen sinulle, jonka sääret ovat kalpean kelmeät tai porsaanpunaiset ja karvaiset. Tämän kevään hot of the hottest ovat 70 – luvun hippimekot. Älä siis paljasta reilusti säärtä  vaan pukeudu hauskaan, super pitkään, löysään, kukalliseen batiikkiseen hippimekkoon. Näin olet ajan hermoilla ja super cool – ja mikä parasta kelmeät jalkasi saavat jatkaa eloaan luonnontilassa ! Asusteena voisi esim olla suitsukekannu ja yrttiteemuki tai peace and love- tyyppinen henkinen opas. Muista halailla puita ja puhua kasveille! Niin ja vaihda nimesi Suomettareksi, Vellamoksi tai Ulpukaksi.

Kolmantena kysymyksena: 3. miten pääsen bikinikuntoon ilman, että rasitan itseäni turhalla liikunnalla?

Noh rakkaat lukijani bikinikunto on täysin yli arvostettua ja niin passe kuin olla ja voi. Ei kannata. Kesä on tirisevien grillimakkaroiden, porsaankyljysten, muiden grilliherkkujen, saunasidukoitten ja valkoviinispritzereitten kulta-aikaa – kesällä ei ole tarkoituskaan rasittaa itseään. Nauti, rentoudu, hakeudu kevyeen humalatilaan, herkuttele, kittaa, kikata ja rasita itseäsi vasta syksyllä! Piukat peput ja pinkeiksi treenatut yläkropat ovat tosin so last season, että en suosittele sitä syksylläkään.....

Kevätriehakkuutta juhliinne,
Alati uskollinen muotikoordinaattori Taru


Baby Doll mekko

4 comments

  1. Ai että nää oli niin parhaat :D :D :D. Erityisesti kummitytön ylppärit, joissa Avecina vuokramies tai siamilainen kissa :D

    Kiitos Taru, jos ikinä milloinkaan lähden ihmisten ilmoille, käännyn ehdottomasti sun muotikoordinaattorilahjojen puoleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Annukka kommentistasi, ymmärrän, että vinkkini olivat varmassti tajunnanräjäyttävän silmiä avaavia. Palaa ihmeessä tarvittaessa asiaan, autan sinua enemmän kuin mielelläni. :) Kevätiloa!

      Poista
  2. Voihan kummitytön lakkiaiset :D :D :D
    Minulla on lakkiaisongelma. En ole löytänyt vielä yhtään mekkoa, joka näyttäisi paremmalta kuin kaapissa oleva. En vaan mitenkään viitsisi käydä samassa mekossa vuodesta toiseen kaikissa juhlissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, pitääpä paneutua sun kimuranttiin ongelmaan, varsinkin kun itsellä sama problemos. Palaan asiaan!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!