RIP Bogi

Täällä on itketty Vantaanjoen verran. Perheenjäsenestä luopuminen on silkkaa kipua ja vollottamista yli äyräiden, räkä poskella. En oikein edes ymmärrä miksi olen ollut näin rikki? Eihän Bogi ole kuollut, hän on hyvin paljon elossa, hän varmasti pikku hiljaa nauttii uudessa turvallisessa ja rakastavassa kodissa. Ehkä ero on vaikeampi ihmiselle kuin koiralle? Ehkä. Ainakin toivon niin. 

Olen yrittänyt analysoida miksi luopuminen tuntuu niin hemmetin kivuliaalta ja tullut siihen johtopäätökseen, että Bogi on ollut erityisen rakas herkkyytensä vuoksi. Bogi tarvitsi syliä, rapsuja, kannustusta enemmän kuin Kongo. Kongo on aina ollut reipas, lungi, toki myös kiltti, mutta välillä myös isoegoinen. 

Me emme valinneet Bogia, Bogi valitsi meidät. Kun kävimme v 2018 katsomassa pentuja, ihastuimme erityisesti kahteen urokseen, molemmat olivat yhtä suloisia. Kuitenkin, koska mulla oli päällä karvaturritakki, Bogi kiipesi takille kerta toisensa jälkeen. Ehkä siinä  pehmoisessa pörröisessä sylissä oli turvallista olla? Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä Bogi kotiin. 

Pari ensimmäistä elinvuottaan Bogi oli alistuvainen ja ylikiltti. Kongo varasti Bogin luita ja joskus ruokaakin mennen tullen, eikä Bogi tehnyt mitään. Hän vaan katsoi sivusta ja nieli kaiken. Bogi kulki myös pitkään  jokaisen askeleen Kongon jalan jäljissä ja merkkasi ne isänsä vinkkaamat hajut. Ehkä hän pikku hiljaa alkoi ajatella, ettei hänen tarvitse aina seurata & alistua, hän on myös tärkeä?

Bogi herätti meidät joka aamu suukoin. Painautui mua vasten kun tein etätöitä sohvalla. Hän ei karkaillut koskaan, edes mökillä, halusi olla vain laumansa lähellä. Mökki oli Bogille mansikkapaikka, toki meille kaikille. Sen verran paljon hän rakasti mökkeilyä, että kun auto oli pakattu kaupunkiin lähtöä varten, Bogi ei suostunut tulemaan autoon, vaan livahti mökin terassille. 

Bogi tärisi joka uusivuosi sylissäni, katsoi kauniilla silmillään sieluni syvyksiin saakka, kosketti mua koko olemuksellaan. Hän antoi helposti leikata kyntensä, trimmaaminen ei tosin ollut hauskaa. Bogissa oli myös kissamaisia piirteitä, hänen haukotuksensa oli sellainen mijau. Rakasti vinkuleluja ja vanhoja jalkapalloja. Hän vihasi imurointia, äkkinäisiä tilanteita (esim ohikiitäviä pyöriä, autoja, juoksijoita) ja kovia äkillisiä ääniä. Ei tehnyt pahaa muille koirille, Kongo oli ainoa, joka sai välillä tuta. 

Voi hyviä muistoja on niin paljon...ja tätäkin kirjoittaessani itken.   

Myötäisiä tuulia, rapsuja ja rakkautta Bogi loppuelämääsi! Levitä muru siipesi ja lennä! Niin toivon, että saat nauttia uudessa kodissa mahdollisimman paljon mökkeilystä, lintuja, ötököitä tarkkaillen. Kaupungin vilske ei ehkä ollut monine ärsykkeineen välttämättä paras ympäristö (ääni)herkälle.

Rakastetaan sua aina Bogi. Maailman hassuin ja herkin koiruus. Minimies. Rakkauspakkaus. Vadelmakieli, Bogiliini, Pöksy. Mussukka.  Kiitos, että valaisit elämäämme sen ajan, joka oli tarkoitettu.   

_______

Edit 19.4.2024 

Saimme eilen suru-uutiset, Bogi lähti 5-vuotiaana paremmille viheröille kirmaamaan, yli 4 v vuotta Bogi oli meillä. 

Elämä ei sujunut uudessa kodissa niin kuin olisi toivottu, Bogi oli koko elämänsä yliherkkä koiruus ja alkoi kärsiä siitä itse. Kaikki kokeiltiin; koulutus, kastrointi ja mielialalääke. Jos elämä ei kaikista mahdollisista keinoista huolimatta ole toimivaa, on armollisempaa päästää irti ja luovuttaa. Koiralla on oikeus hyvään elämään ja sen parasta pitää ajatella. Se vain ei välttämättä kulje yhtä matkaa meidän kanssamme. Kongo on onneksi voimissaan ja sen hännän huisku tuo iloa joka päivä. Ja Bogi elää meidän muistoissa aina. 

Kiitollisena,

Taru