kirjat pr näytteitä
- sen verran haipakkaa on ollut viime viikot, että vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa arvion Kaunokaisia kirjasta.
Ann Napolitanon Kaunokaisia on herkkä ja vaikuttava kirja, joka syventyy perhesiteiden monimutkaisuuteen. Kirjan keskiössä on ajatus perheen merkityksestä, ja tämä teema punoutuu taitavasti päähenkilöiden välisiin suhteisiin ja heidän henkilökohtaisiin kamppailuihinsa.
Napolitanin teksti on kaunista ja elävää. Kirjan henkilöhahmot ovat monipuolisia ja hyvin rakennettuja, ja ainakin itse löysin samaistumispintaa monestakin henkilöhahmosta.
Kirja muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää on ihmiselle on kuulua ryhmään ja arvostaa perhesiteitä, vaikka ne ovatkin joskus vaikeita. Perhe ei ole vain biologinen side, ja Kaunokaisia tarjoaa lukuisten näkökulmien kautta viestin siitä, että perhe voi olla myös valinta – ihmisiä, jotka tukevat ja ymmärtävät toisiaan elämän haasteissa.
Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille, jotka rakastavat taidokkaasti kirjoitettua kieltä, lisäksi Napolitan onnistuu tavoittamaan rakkauden ja anteeksiannon kysymyksiä tavalla, joka jää pitkäksi aikaa mieleen.
Kaunokaisia on lukuelämys, joka jää mieleen ja sydämeen vielä pitkään kirjan viimeisen sivun jälkeen. Lämmin suositus.
Ann Napolitano: Kaunokaisia (Hello Beautiful). Suom. Minna Kujamäki. WSOY. 479 s.
Luin muuten näin jälkikäteen HS:n arvostelun kirjasta ja jäin miettimään seuraavia Anni Valtosen sanoja:
Ja vielä tämä: jossain vaiheessa kipeätkin perhesalaisuudet jollain tapaa paljastuvat. Aina tulee sukupolvi, joka ei enää tyydy vaikenemaan, vaan ottaa selvää menneisyyden kiemuroista. Hyvässä lykyssä uudet sukupolvet murtavat hiljaisuuksia, jotka ovat halvaannuttaneet aiempia sukupolvia. Koskaan ei ole liian myöhäistä antaa anteeksi.
Niin totta ja viisaasti kirjoitettu.
- Kirsi Pihan Muukalaisia (WSOY) tuli myös luettua, kerrassaan hieno lukukokemus ihan kaikille.
Yllättävän moni meistä kaipaa mustavalkoisen "turvallista" maailmaa, ja haluaa sulkea pois kaikki, jotka ajattelevat eri tavalla.
Kirsi Pihan Muukalaisia on viisas ja ajatuksia herättävä teos, joka käsittelee ihmisyyden syvintä olemusta ja inhimillistä vuorovaikutusta. Kirja vie lukijan matkalle erilaisiin kulttuureihin ja ihmiskohtaloihin, avaten ovia ymmärrykselle ja empatialle. Pihan kerronta kuvastaa taitavasti ihmisen sisäisiä ristiriitoja, pelkoja ja toiveita ja hän onnistuu yhdistämään henkilökohtaiset kokemukset laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
Kirja pohtii esim, voiko pakotettu anteeksipyyntö olla aito (Riikka Purra, Jari Sillanpää)? Voitko 100% ajatella, että olet kunnollinen ilman minkäänlaisia rasistisia taipumuksi
- tein muutaman mainion löydön SPR Kontista. Puinen pöytä 15 e huusi nimeäni ja ajattelin maalata sen keltaiseksi. Terhi Mickelsonin pupupurkki oli myös huippulöytö, hinta 9 e.
- määräaikainen työsoppari päättyy vuoden vaihteeseen ja nyt löytyi ensimmäinen todella mielenkiintoinen työpaikka, jota hain. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Valoa viikkoon, se on marraskuu ja talvi ihan kulman takana! Muistetaan omavaloisuus!
0 comments
Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!