Ihastuttava ja koskettava Moulin Rouge!

                                                                             Liput saatu

John Loganin käsikirjoittama Moulin Rouge! musikaali perustuu Baz Luhrmannin Oscar-palkittuun Moulin Rouge! -klassikkoelokuvaan vuodelta 2001. Elokuvan päätähtinä loistivat Nicole Kidman ja Ewan McGregor. Elokuva oli mulle aikoinaan äärettömän tärkeä ja sen soundtrack oli yhteen aikaan jatkuvassa kuuntelussa. 

Musikaali kertoo nuoresta kirjailijasta, Christianista, joka rakastuu Moulin Rouge -kabareen laulajaan ja kurtisaaniin, Satineen. Yökerhon omistaja Harold Zidler on kuitenkin luvannut Satinen vaimoksi rikkaalle ja ilkeälle Herttualle, jotta tämä tukisi yökerhoa rahallisesti.

Nyt musikaali on saapunut Helsingin Kaupunginteatteriin eikä kuluja tai järjetöntä määrää työtä ole todellakaan säästelty. Kokonaisuus lavastus, musiikki, hiotut koreografiat, valo- ja äänisuunnittelu ja upea puvustus ovat viimeisen päälle harkittuja, ja antavat jokaiselle kohtaukselle jotakin ekstraa. Moulin Rouge on häikäisevä ilotulitus sekä visuaalisuudessaan että musiikissaan ja se onnistuu vangitsemaan alkuperäisen teoksen energian ja tunnelman, mutta tuo samalla oman sävynsä ja tulkintansa tarinaan. 

Kuva HKT

Musikaalissa on ihan mahtava musiikkikattaus (70 biisiä!!), joka yhdistää potpurrimaisesti vanhaa ja uutta, klassikoita ja moderneja hittejä.  Kaikki laulajat ovat taitavia, mutta erityisesti Martti Manninen (Christian) laulaa täydestä sydämestään ja tekee roolinsa koko sielulla. Onneksi suurin osa kappaleista esitetään alkuperäisellä kielellään, eikä minun tarvitse koskaan tietää millaisia käännöksiä oltaisi tehty esim. A-han Take on Me, Britney Spearsin Toxic tai David Bowien Let s Dance kappaleista. 

Moulin Rouge on unohtumaton elämys, joka yhdistää musiikin voiman, upean taiteellisen toteutuksen ja koskettavan tarinan. On mahdotonta sanoa, mikä musikaalissa on parasta, eli totean että se on kokonaisuus.  Moulin Rougea ei tunnu hillitsevän mikään, vaan se riemuitsee vapaana, rumana ja kauniina, ilman rajoja.

Yksi musikaalin unohtumattomista hetkistä minulle oli ensimmäisen näytöksen lopussa, kun Christian ja Satine lauloivat mitä kauneimmin, kylmät väreet menivät selkääni pitkin, itketti ja sen timanttisen hetken ajan uskoin, että elämässäni voi olla taikaa ja rakkautta. “Love is a many splendored thing, love lifts us up where we belong, all you need is love.”

0 comments