Päiväni Murmelina

Viikko on ollut suoraan Päiväni Murmelina- elokuvasta, jokainen päivä muistuttaa toistaan, jossa jokainen päivä on eilisen kaltainen, ja josta ei ole ulospääsyä. Olen tehnyt samat arkiset jutut, päivät ovat vaan leijailleet samanlaisina ohi, ilman että olen saanut niistä kunnollista otetta. 

Siihen päälle vielä ajoittaisen yksinäisyyden tunteminen ja alakulo, mikä on saanut vahvan otteen varsinkin harmaina ja valottomina päivinä. Niinä päivinä missään ei tunnu olevan järkeä, sitä tuntee olonsa luuseriksi, pieneksi ja oman elämänsä sivusta katsojaksi.   

Koska yritän vältellä pakkopositiivisuutta, olen hyväksynyt tämän hetken olotilan. Jos jotain tiedän näin 51 vuotiaana, KUN paskojen päivien antaa vain olla, ne menevät ohi paljon nopeammin, omalla painollaan. Ne päivät eivät veny paskoiksi viikoiksi tai paskat viikot paskoiksi kuukausiksi, kun niitä vastaan ei yritä turhaan taistella.

Nyt on näin. Huomenna tai ensi viikolla toisin. Let it be. 

Onneksi pääsen huomenna teatteriin, aion pukeutua mekkoon, laittaa punaista huulipunaa ja lakata kynnet. 

Kuva