Joulu 2025

Joulu oli valoisa, lämmin, kotoisa, herkullinen, meluisa. Oli hyvä olla vaikka mieleni ei vielä jouluaattona kovin rentoutuneeseen maisemaan päässytkään. Irrottaminen ja virkistäytynyt mieli oli vielä vain henkäyksenä ja haaveena takaraivossani. 

Uutta oli se, että mulla oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä oma (itsetekemäni) kuski, sain ottaa viiniä ruuan kanssa :D Suorastaan villiä!









Tärkeintä oli tänäkin vuonna rakkaitten lähellä oleminen. Olen kiitollinen siitä, että mulla on huippu perhe ja saan viettää sen kanssa kanssa joulua. Siihen päälle vielä ihana ruoka ja röhnötys, jonninjoutava rupattelu ja hulluttelu. Joulupöytä oli taas täytetty kaloilla yms ja monilla erilaisilla salaateilla. Tämän vuoden hitti oli herne-parmesanisalaatti (Hanna Angelvuon) reseptillä - meni jatkoon. 

Joulupäivän pyhitin löllöttelemällä, luin vähän, katsoin vanhoja Frendejä (aivot narikkaan!), kahmin suklaita ja tehtiin yhdessä poikien kanssa pizzaa.

Tapanina en päässyt tansseihin mutta reippaalle kävelylenkille ystävän kanssa. Teki hyvää ja maailma parani piirun verran. Tehtiin taas hyvää ruokaa, kanafileitä, ruusukaaleja, perunaa ja fetasalaattia. Yle Areenasta löytyi aina niin ihana Ylpeys ja Ennakkoluulo. 

Olen miettinyt jonkin verran ajan kulumistä, miten vuodet menevät sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulen. Vuoden alusta lähtee kuopus armeijan leipiin - mihin nää vuodet menee? Vasta äsken pojat oli pieniä ja nyt he ovat nuoria aikuisia. Toki edelleen mun "vauvoja". Niitä vaan rakastaa tosi paljon.

Rakkauden täyteisin tuntein,

Taru

Ps. Piti ihan muistella aiempia jouluja. Oi niitä aikoja!

Vaaria neuvotaan kännyn käytössä

Mussut
Mussut 2


Röhnötystä, jonninjoutuavaa rupattelua ja hulluttelua - se on ihan parasta.

Mun sisko 

0 comments