Viikkoraportti

Viime viikolla

- viikko oli taas mölyisä, koska me kaikki etäilimme. Torstaina mulla töissä oli ihan super mielenkiintoinen eneagrammi- koulutus etänä ja meinasi hermo mennä, kun pojat ramppasivat alati olohuoneessa/keittiössä. Ärsyttävää ja noloa - toisaalta elämää!
- pojat olivat mussukoita, vähän tosin harmitti esikoisen saama tarkastusmaksu 80 e metrossa. Kuitenkin virheiden kautta me kaikki opimme, olimme sitten nuoria tai vanhoja..toivottavasti. En viitsinyt lyödä lyötyä, sanoin vain esikoiselle, että tästä oppii, ei enää tällaisia unohduksia. 
- ruokapolitiikka oli TAAS vähän liian ennaltaarvattavaa. Tuntuu, että toistan kokkailussa jatkuvasti  itseäni.  Ruokana olivat TAAS mm spagetti bolognese (again), tortillat kanalla ja salaatilla, kalapuikot ja perunamuusi, tonnikalasalatti (again).  Melkein tekisi mieli kokeilla joskus ruokaboksia ihan vain vaihtelevuuden ja  inspiksen vuoksi.
- olin niin vihainen, että olisin  melkein voinut pimahtaa
- en nyt mitenkään hyppinyt tasajalkaa kun taivaalta satoi lauantaina mönjää, mutta iloitsin viimeisten  lumien sulamisesta ja kevään edistymisestä. 
- tuskastuin tähän mun lirutukkaan ja varasin vihdoin viimein kampaajan
- löysin taas yhden lempparisalaattini välimerellisen couscous-salaatin, joka on helppotekoinen ja raikas. The juttu on mintun, sitruunamehun ja oliiviöljyn liitto. Mukaan kurkkua, mozzarellaa, tomsuja, paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, freesattua kesäkurpitsaa ja punasipulia. 

VIIKON LÖYTÖ: Se the Cosin kollari on nyt alessa -50%. Tilasin itselleni taannoin koon s, mutta se oli sellainen teltta, että en siinä halunnut asua kevättä -> palautukseen. Tänään tilasin saman xs kokoisena. (klik) Väri on kerrassaan herkullinen, ei yhtään niin hailakka kuin ao kuvassa!




VIIKON IHMETYS:

Daily Mail -lehden mukaan Meghan olisi kertonut ystävilleen, ettei hän halunnut osallistua prinssi Philipin hautajaisiin, koska ei halunnut olla huomion keskipisteenä.
Samalla Meghan oli kertonut ystävilleen ihailleensa Philipiä ja että heillä oli keskenään erityinen yhteys.
Meghanin ystävien mukaan herttuatar antaa täyden tukensa Harrylle. Meghan oli sanonut, että hän jäi Yhdysvaltoihin Harryn päätöksestä.
– Lisäksi Meghan totesi, että näinä vaikeina aikoina erimielisyydet pitäisi laittaa syrjään ja perheen pitäisi pitää yhtä. Hänen mielestään myös prinssi Philip olisi halunnut tätä. Lisäksi Meghan sanoi, että hän on valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan eteenpäin. (klik)
Siis mitä ihmettä, Meghan antaa anteeksi? Eiköhän kyseessä olisi molemmin puolinen asia? Kuitenkin ihailen Meghania ja Harrya siitä, että he ovat nostaneet kissan pöydälle, ei ole helppoa  tuoda vaikeita asioita esille ja  julkisuuteen. Harva kuitenkin tekee sen Oprahin kanssa miljoonille katsojille. 

VIIKON HYVÄ TEKO:

Allekirjoitin tämän (klik) vetoomuksen ja toivon, että te blogin lukijat teette päivän hyvän työn n-y-t.  Kiitos kun autat. Aleksei Navalnyin henki on vaarassa!

VIIKON KAPPALE: Ruotsin ihanimpien siskosten My Silver Lining/  First Aid Kit.  Tämän pysäyttävän kauniin kappaleen äärellä haluat juosta murheitasi pakoon kevään auringonpaisteessa, ja vapauttaa sielusi kaikesta elon taakasta.

 Valoa viikkoon siskot! 

8 comments

  1. Minustakin välillä tuntuu, että me tehdään vain samoja ruokia koko ajan. Spagettia, kebabia, kanaa...ruokien miettiminen on niin tylsää puuhaa!
    Ihanaa iltaa Taru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varsinkin nyt kun lapset etäilevät tosi paljon, reseptien keksiminen on super väsyttävää. Varsinkin kun ei ole mikään keittiön kuningatar :D

      Iloa viikkoon Outi <3

      Poista
  2. Tsemppiä etäilyyn. Teillä on herkullinen ruokalista - peukkua sille <3 Siitä vaan rinta rottingilla ruokalistan mukaan kokkailemaan! Suhtaudun Meghanista kertovaan artikkeliin varauksella - mikä on lähde? "Meghan olisi kertonut ystävilleen..." Näyttää siltä, että hänellä on nykyään aika paljon noita lehtiin kommentoivia "ystäviä", Lienekkö nuo ystävät juuri niitä "luotettavia lähteitä" myös. Huh, huh. Ei ole helppoa ei. Kiitos viikon kappaleesta - tätä kuuntelen vielä monta kertaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! No tällä viikolla pojat onneksi menivät kouluun :D Oi pientä iloa! Ja näkevät kamujaankin!

    Muakin ihmetyttää mistä noita lehdille kommentoivia ystäviä sikiää?? Jos ovat ystäviä, luulisi että vaikeneminen olisi kultaa? Mutta antaa kukkahattutädin ihmetellä :D

    Iloa viikkoon Tarja <3!

    VastaaPoista
  4. Samat ruuat pyörivät meilläkin viikosta toiseen. Olen miettinyt ruoka boksia meillekin, mutta meillä yksi ei syö kanaa, toinen makkaraa, niin en ole kokeillut.

    Kokeile joskus parmesaanikanaa ja pestopasraa, se on meidän perheen lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pakko kokeilla. <3

      Välillä mietin, että josko olisi kumppani, tulisiko ruokapuoleen hiukan enemmän variaatioita. Eli hanki kokkaava mies :D

      Poista
  5. Aah, tuo enneagrammi kiinnostaa Niin Paljon! Kerro lisää?
    Vauhdikas viikko kaikkinensa, hyvää ja kurjaa.. Hali ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sain Aah, tuo enneagrammi aiheesta vasta pintaraapaisun,
      mutta juu toki voisin kirjoittaa aiheesta. Hali sinnekin!

      Poista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!