Aarrekarttoja ja naisenergiaa

Vihdoin tavattiin ihanien Säkenöivien Keksiäkäisten Naisten kanssa herkkuruuan ja aarrekarttojen parissa. Hurjasti oli kurottavaa kuulumisten suhteen, aikas hemmetin paljon oli meille kaikille tapahtunut sitten viime näkemän.   

Erityisen kiitollinen olen siitä, olen aikuisiällä löytänyt elämääni ihania, viisaita, avoimia naisia, joiden kanssa jakaa iloja ja suruja (ja v- tuksia). Ruoka oli taivaallista (hox, nyyttäriperiaate) ja aarrekartat siivittävät meitä rohkeasti unelmoimaan intuition voimalla. 


Tehkää ihmiset aarrekarttoja, kaikki tarvitsevat unelmia! Puolikkaatkin haaveet kuuluu ottaa nöyränä vastaan, oikeastaan se on velvollisuutemme. Olen varma että unelmat ovat olemassa, jotta niitä toteutettaisiin. Unelmiin tarttumista meille kaikille!!

Tänään oli hyvä päivä, olo on voimaantunut, kaikki (melko) hyvin ja rauha maassa.

Kiitos asianosaisille, erityisesti ehtoisalle emännälle K, nähdään pian uudestaan! 








4 comments

  1. Kyllä harmittaa, että päivä jäi omalta osaltani ihan kesken. Mutta onneksi pääsin sentään osaksi aikaa säkenöivään seuraan.

    VastaaPoista
  2. Kiitollinen olen minäkin ja päivästä jäi sellainen virkistynyt ja kiitollinen olo. ❤️

    VastaaPoista
  3. Tämä päivä oli ihana. Saisi olla useammin näin voimauttavia tunteja. Ja ihanaa ruokaa.

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!