Marraskuu ja hyväksymisen jalo taito

Syksy, vuosi vuodelta tykkään siitä vähän enemmän. Syys- ja lokakuu olivat tänäkin vuonna yllättävän OK. Oli poikkeuksellisen lämmintä, koiralenkillä pärjäsi vielä viimeviikkoon asti tuulitakissa. Muuttolintujen  kovaääniset jäähyväiset. Maailman makeimmat kotimaiset omenat. Pihlajanmarjat, jotka keinuivat valtavina ryppäinä tuulessa. Luonto näytti parastaan väreinä, puiden lehdet loistivat kaikissa maailman väreissä, eikä harmaus ja pimeys vielä lannistanut.

Sitten tuli marraskuu, ei tosiaan mikään lempparikuukauteni. Marraskuu on joka vuosi yhtä raskas, ja sitä määrittää edelleen yllättävän paljon edesmenneen veljeni syntymä- ja kuolinpäivä. Ikävä ei katoa koskaan, mutta suru muuttaa muotoaan. Myös tulevaisuus mietityttää, määräaikainen työsoppari päättyy vuoden vaihteeseen, enkä ole päässyt vielä yhteenkään työhaastatteluun (no ok, olen hakenut vasta kolmea paikkaa). Hetkellisesti olen miettinyt, olenko jo liian vanha? En tietenkään ole, olen osaava, kielitaitoinen, fiksu ja särmä, kun sen vain muistaisi. "Olen hyvä, olen olen" minun vain pitää muistutella siitä itseäni monta kertaa, ennen kuin uskon. 

Ajattele mitä tahansa kappaletta, joka on nimetty marraskuun mukaan. No, ei tule montaa mieleen, oikeastaan vain yksi Guns N Rosesin November Rain ja sekin on aikas masentava. Sen paras kohta tunnelmallisen musavideon, loppufanfaarien lisäksi on sanat kappaleen loppupuolella: "So never mind the darkness, we still can find a way 'Cause nothin' lasts forever, even cold November rain". 

Kuva Pexels

Olen aika monena vuonna kirjoittanut itselleni listoja, miten selvityä marraskuusta, pimeydestä ja harmaudesta. Listat ovat ja eivät ole olleet hyödyllisiä. Juuri tänään ajattelen, että minun ei tarvitse pitää marraskuusta, pakottamalla kun ei tule mitään hyvää. Pakkopositiivisuus, jatkuva yrittäminen ja puskeminen sucks. Jos v-taa, saa huutaa, kirkua tai räjähtää, päästää tunteita ulos! Tätä muuten opettelen, mulle on tosi vaikeaa tuoda esille ns "negatiivisia tunteita", vaikka niillekin on elämässä tärkeä paikkansa. Itkemisen osaan liiankin hyvin :) 

Monille marraskuu on vain ja ainoastaan olemassa, se hämärtyy taustalle kuin valkoinen kohina. Haluan katsoa marraskuuta silmiin ja sanoa, "hyväksyn olemassaolosi. Olemassaolollasi on varmasti jokin tarkoitus."  Aion tehdä tulevasta kuukaudesta sellaisen kuin siitä tulee, niin kuin marraskuun on mahdollista tapahtua minulle. Se voi olla paska, surullinen ja alakuloinen, mutta on myös mahdollista, että jokin sen pimeydessä on hohtavan kaunista. Sitä kun ei koskaan tiedä, mitä kulman takana on. 

Eilen Pyhäinpäivänä klo 16 pimeys alkoi laskeutua ja pahuava myrsky näytti meille voimansa, ja ajattelin: ehkä lohdullisinta on, että mikään ei ole ikuista, ei myöskään marraskuu.

Sellaista marraskuuta, kuin se on ihan kaikille! 

Ps. Kävin katsomassa tällä viikolla leffan The Apprentice ja samaan syssyyn tsekkasin Yle Areenasta Harris vastaan Trump dokkarin. Olivat molemmat silmiä avaavia ja ajatuksia herättäviä elämyksiä/tietopaketteja, joiden avulla ensi viikon vaalit näyttäytyvät tarkkasilmäisemmässä valossa. Toivotaan parasta - eli Harris voittoon!