Elokuun sillisalaatti

Onhan tässä ollut kaikenlaista, edelleen aika sekava olo. Kongon jalka leikataan toiseen kertaan huomenna. Viime torstaina tassu kuvattiin ja selvisi, että se on murtunut toisesta kohtaa ja implantitkin olivat kahtena kappaleena. Huoli on kova, ja niin toivotaan että leikkaus menee hyvin. 

The 50 v synttärijuhlat piti olla tämän viikon lauantaina, mutta oli pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kongon saaminen kuntoon on nyt tärkeintä ja onneksi uusi partypäivämäärä löytyi! Tuskin maltan odottaa ilokasta iltaa luksusmuijien seurassa, herkkuja, pinacoladan kumoamista, lantion cha cha cha liikkeitä. 




Mutta toki on hyvääkin:

- kukkakaalia saa nyt 1,99 e /kilo. Olen tunkenut sitä kaikkiin salaatteihin ja mm kasviswokkiin tofulla. Mausteena mm tuore inkääri, vs, soija, sweet chili kastike.  Wokin kylkeen itse tehtyä tzatsikia ja/tai raejuustoa/fetaa salaatilla. HUOM! Sain teinin syömään wokkia, koska siinä oli potkua!

- tuli kokeiltua halloumimunakkaan ohjetta, lisäsin mukaan vielä pienen valkosipulikynnen ja silppusin persiljaa. Taivaallisen hyvää! Ensi kerran aion tosin tehdä tämän pannulla, enkä uunissa.

- Bee eli Bertta Seppälä tekee popiskelmää, jossa baari-illoista ja rakkaudesta lauletaan röyhkeästi unohtamatta surumieltä. Yhdistelmä on tehokas. Parikymppisen artistin äänessä herkkyys yhdistyy kovuuteen. Been hitti on aiemmin tänä vuonna julkaistu Viimeisiä sanoja, jossa on voimaantumisen tuntua. Uusin sinkku Kolmatta Linjaa on sekin kultaa. 

- esikoiselle löytyi tori.fistä korkeussäädettävä, tukeva työpöytä, 65 eurolla. Pöytä oli löytö siinäkin mielessä, että aion käyttää sitä itse poikien isäviikoilla "seisoma(työ)pöytänä". Bye bye niska- ja hartiajumit, toivon! 

- Kaija Koon Stadion keikka Ruudussa (löytyy edelleen). Olen marinoitunut Kaijan musiikista heti alusta lähtien ja osaan melkein kaikkien kappaleiden kappaleet ulkoa. Koska lämppärinä oli Käärijä sain myös pojat mukaan kotikatsomoon. Parhautta oli myös se, että 9,95 e lipun sain ostettua Ipassilla. 

 


Ikea Skarsta

Tofuwokki



Valoa viikkoon, murut!

1 comment

  1. Toivon kovasti, että Kongon jalan leikkaus onnistuu hyvin ja toipuminen lähtee käyntiin mallikkaasti. Niin söpö ja viaton koira. Mukavaa alkavaa syksyä Taru! Sari

    VastaaPoista

Ihanaa kun kommentoit! Parhautta päivääsi!