Kolmen viikon loma on lusittu, onneksi yksi viikko jäi vielä syksyyn. Mitä jäi käteen ja päähän? - mitä enemmän luen kirjoja ja mitä vähemmän katson TV:tä (tai läppäriä), sitä onnellisempi olen. - jos on jossain, kannattaa todella olla siellä eikä jossain muualla. - jos vain mahdollista lähde loma…
Jok ainut kesä minut valtaa vastustamatta halu olla mehiläinen. Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten, hoippuen, hyräillen ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani kunnes tulisi se yksi johon jäisin iäksi. Tommy Tabermann
- tulin mökille viime viikonloppuna, täällä on ollut ihanaa, enkä ole kokenut tippaakaan FOMOa. Olen lukenut, lukenut ja lukenut. Pysähtynyt hetkeen. Tehnyt pitkiä lenkkejä Kongon kanssa, saunonut ja uinut - niin parhautta. Syönyt mitä on mieli tehnyt. Addiktoitunut jäätelötuuttipaketteihin. Tehny…
Vihdoin tavattiin ihanien Säkenöivien Keksiäkäisten Naisten kanssa herkkuruuan ja aarrekarttojen parissa. Hurjasti oli kurottavaa kuulumisten suhteen, aikas hemmetin paljon oli meille kaikille tapahtunut sitten viime näkemän. Erityisen kiitollinen olen siitä, olen aikuisiällä löytänyt elämääni i…
Universumi on siitä jännä, että se tuo sinulle, sitä mitä tilaat. Ainakin joskus. Itse pyysin lomalta rentoutumista, parempia yöunia sekä olla oman itsensä paras sielunkumppani - ja ainoa ihminen maailmassa, joka osaa antaa minulle aivan kaiken, mitä haluan ja tarvitsen. Ensimmäisellä lomaviikoll…
Juhannus oli rento ja perinteinen eli paras mahdollinen. Harmiksemme kuopus oli töissä koko juhannuksen, joten yksi tärkeä puuttui joukosta. Hän kyllä iloitsi triplapalkasta, joten jotain positiivistakin. Sisko järjesti juhannusbingon (jokainen sai palkinnon!), skoolattiin, hupsuteltiin ja tietty s…
"Kelpaammepas. Me kelpaamme aivan loistavasti. Tietysti me opimme ja kasvamme ja annamme mitä annettavissa on koko elämämme ajan. Mutta me kelpaamme, se on selvä, me kaikki, juuri sellaisina kuin olemme." - Mark Levengood-
The next time you refuse to sing because you’ll never fill a stadium or decline the joy of dance for fear of looking ridiculous or you resist risking the new adventure because you’re not entirely ready or you dim your shine because you’re not completely healed and whole the next time you hold yours…
“To love at all is to be vulnerable. Love anything and your heart will be wrung and possibly broken. If you want to make sure of keeping it intact you must give it to no one, not even an animal. Wrap it carefully round with hobbies and little luxuries; avoid all entanglements. Lock it up safe in t…
Jos on mekkoihmisiä, täydellinen valkoinen kesämekko on tämänkin kesän ykkösvaate. Oman elämänsä morsianta sopii nyt leikkiä, sillä valkoisissa mekoissa on runsaudenpulaa: on röyhelöä, rypytettyä ja romanttista. Hm:n mekko on ihanan kevyttä materiaalia, hintaa 35 e. Entä tämä Uniqlon pellavamekk…
- tilaan säännöllisesti Fiksuruoka.fi stä ruokaa (erityisesti pastaa, papuja, tomaattisäilykkeitä ja nuudeleita) ja nyt tarttui mukaan myös -90% alessa ollut Bioderman Hydrabio kosteusnaamio (päiväystuote)! Tunsin suurta mielihyvää, löytö on aina löytö! - kävin vihdoin kampaajalla, uusi blondimpi …
Olipa onnellinen ja ikimuistoinen päivä lauantaina! Itse ylioppilasjuhlat alkoivat klo 10 koululla. Huh hellettä, kun juhlatila oli lastattu lähes 150 ylioppilaalla, ja heidän läheisillään, opettajia ja koulun henkilökuntaa unohtamatta. Rehtorin puhe oli koskettava, hän korosti mm. sitä, että menes…