Kuten jo aiemmin mainitsin, olen etsinyt viime viikot ruokailupöytää, jonka ääreen voisimme kokoontua isommalla porukalla joulupäivänä. Ja vihdoin pomppasi, se täydellinen pöytä LÖYTYI tori.fistä! Meille saapui tänään suuri ruokapöytä jollaisesta olen uneksinut jo iät. Sellainen jonka ääreen mahtu…
- elämä alkaa pikku hiljaa voittaa. Mulla alkoi sunnuntaina infernaalinen räkätauti/jäsenien kolotus/yskä, onni onnettomuudessa että oli poikaviikko. He tekivät ne vähän pitemmät koiralenkit ja myös ruokaa. Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin haistan ja maistan jotain. - David Guetta & Bebe Re…
Voi kiesus, että oli ihana päästä monen vuoden tauon jälkeen pikkujouluilemaan, tuli suorastaan tarpeeseen. Etkoilimme ensin kollegan hotellihuoneessa, muutama skumpsukkapullo siinä meni ja samalla tuli parannettua maailmaa. Erityisen paljon ilahduin kollegan hankkimista tonttulakeista, kaikille …
* osa tuotteista pr-näytteitä (merkitty) * Aina kun joulu lähenee, naistenlehdet julkaisevat listoja vuoden parhaista kosmetiikkatuotteista ja niin teen minäkin! Viime vuosina mulla on ollut periaatteena, että pyrin käyttämään luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa, meikit voivat olla market- tai selekt…
Muutama joululahjavinkki näin marraskuun vikoina päivinä. Jokainen vinkki on tarkoin ajateltu - koska kieltäydyn kuluttamasta rahaa mihinkään, mikä ei aiheuta "wau-efektiä", hinnasta riippumatta. Melkein jokainen tarvitsee kalenterin ja kaunis seinäkalenteri on sisustus elementti numbe…
- parasta mitä on nähty telkkarissa pitkään aikaan, Rakkaat lapset YLE Areenassa. Rakkaat lapset on Siskonpedin tekijöiden uusi komediasarja sisarussuhteista ja äitisuhteesta; kun joku on samaan aikaan kaikkein rakkain ja kaikkein raivostuttavin. Näyttelijätyö on kauttaaltaan briljanttia ja erityis…
– Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain. Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle, Ti-ti-uulle. Ja Ti-ti-uu on asioista tätä tai tuota mieltä – ymmärräthän mitä tarkoitan? – Totta kai ymmärrän, sanoi Nuuskamuikkunen. Tove Jansson Näkymätön lapsi
- sain COS:in pikkujoulumekon postista ja se on perfect. Mekko on todella paksua 100% puuvillasatiinia, a-linjainen ja siinä on pitkät hihat. Pitää vielä hankkia hyvät (60 denierin) sukkikset, löytää iltalaukku varastosta ja miettiä ovatko pikkujoululookin korkokengät mustat vai kultaiset. Ensi v…
Vitsiläinen että on ollut hektinen viikko, ja blogi on jäänyt kaiken arkisen ja työn jalkoihin. Yritän ryhdistäytyä viimeistään perjantaina. ”Yönaisten neuvoja: Jos tiedät mitä haluat tehdä, tee se. Jollei kukaan tuntemasi ole tehnyt sitä koskaan ennen, aina parempi. Merkitse kaikkeen ylpeästi suu…
Yönaisten neuvoja: Jos tiedät mitä haluat tehdä, tee se. Jos olet kokenut nöyryytyksiä, vääryyttä tai kärsimystä, älä jää niihin jumittamaan. Mene eteenpäin. Lähde Firenzeen. Tai Roomaan. Tai Venetsiaan. Tai Napoliin. Tee haavoistasi vahvuuksiasi. Maalaa ne helvetin isolle kankaalle kaikkien nähtäv…
Viime viikolla - oli raskas viikko, koska jouduin menemään pelkoja kohti ihan yksin kauhistuneena kaurisvasana, siihen vielä päälle työsuhteen jatkon jännitys (joka vielä jatkuu). Harvoin oikeasti "pelkäänpelkäään", mutta tilanne oli mulle uusi ja sellainen josta en tiennyt hirveästi etu…
** Lippu Vaellukseen saatu ** Viime viikolla - oli normiviikko, töissä oli sopivan kiirusta ja kotonakin oli rauha maassa, kun Bogi oli hoidossa. Kongo päästi valloilleen oman hellyyden kaipuunsa, hän saikin extra huomiota, suukkosia ja …